Itä-Suomen teknologiasäätiön kunniapalkinto lämpöpuun pioneerille Tero Lallukalle Mikkeliin

26.11.2015 9.10

Suomalaisen lämpöpuu-toimialan luoja, Luxhammar Oy:n toimitusjohtaja Tero Lallukka on saanut Itä-Suomen teknologiasäätiön kunniapalkinnon. Palkinto luovutettiin Lallukalle säätiön 30-vuotisjuhlassa Kuopiossa keskiviikkona 25.11.2015. Ehdotuksen palkinnonsaajaksi teki Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei OyItä-Suomen teknologiasäätiö myöntää vuosittain teknologiapalkinnon, jonka tarkoitus on rohkaista itäsuomalaista tutkimuslähtöistä yritystoimintaa sekä nostaa esille merkittävän kaupallisen menestyksen saavuttaneita innovaatioita.

Luxhammar Oy:n liiketoiminnan taustalla on Lallukan ainutlaatuinen asiantuntemus lämpökäsittelystä sekä yhtiön vahva tuotantoteknologian, automaatiotekniikan ja tieteellisen tutkimuksen osaaminen. Näyttö uudella konseptilla toteutetun lämpökäsittelyuunin kilpailukyvystä saatiin lokakuussa 2015, kun yritys tiedotti merkittävästä vientikaupasta: Luxhammar toimittaa lämpökäsittelylaitoksen Thaimaassa toimivalle puunjalostajalle. Uusia kauppoja on vireillä, ja yritys etsii parhaillaan lisää työntekijöitä.

Itä-Suomen teknologiasäätiö perustettiin vuonna 1984 Kuopion ja Mikkelin läänien yritysten ja kuntien toimesta. Säätiö juhli 30 vuotta kestänyttä taivaltaan Kuopiossa 25.11.2015. Juhlatilaisuudessa jaettiin myös säätiön vuosittainen teknologiapalkinto. Varsinaisen 5000 euron arvoisen teknologiapalkinnon sai kuopiolainen älyvaatteita kehittävä ja valmistava Myontec Oy, kun taas Tero Lallukka palkittiin 1000 euron arvoisella kunniapalkinnolla. 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »