Anna-Leena Ruuth Metsähallituksen tietohallintojohtajaksi

24.11.2015 0.07

MetsähallitusMMM Anna-Leena Ruuth on nimitetty Metsähallituksen tietohallintojohtajaksi 15.12.2015 lähtien.

Ruuth siirtyy uuteen tehtävään Fintoto Oy:n ICT-johtajan paikalta. Tätä ennen hän on työskennellyt Nokia Oyj:ssä mm. myyntijärjestelmistä vastaavana johtajana ja tätä ennen TietoEnator Oyj:ssä eri tehtävissä.

”Halusin Metsähallitukseen, koska Metsähallituksella on Suomessa merkittävä rooli, jonka toteuttamisessa tietotekniikalla on vahva sijansa. On hienoa päästä näkemään, mitä tekniikan keinoin saadaan aikaan. Ja toki toivon, että kokemuksestani löytyy myös uutta sovellettavaa Metsähallituksen tarpeisiin. Olen tehnyt pääosan työurastani tietotyön johtamisen parissa, mutta metsänhoitajana tunnen tiettyä lukkarinrakkautta metsäalaa kohtaan. Siksi Metsähallitukseen siirtyminen tuntuu varsin kotoisalta”, sanoo Ruuth.

Ruuth työskentelee henkilöstö- ja kehitysjohtajan alaisuudessa.

Nykyinen tietohallintojohtaja Markku Palo siirtyy pääarkkitehdiksi Metsähallituksen kehitysyksikköön. Hän vastaa tietohallinnon yleisestä ohjauksesta sekä kokonaisarkkitehtuurista, samoin kuin tietohallintoon liittyvästä yhteistyöstä valtionhallinnon kanssa. 

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »