Revontulia kannattaa tarkkailla vielä ensi yönäki

09.10.2015 0.12

Ilmatieteen laitosIlmatieteen laitoksen mukaan revontulien todennäköisyys myös Lappia etelämpänä on vielä ensi yönä tavanomaista korkeammalla tasolla.

Torstaina 8.10. vastaisena yönä aurinkotuulen synnyttämä geomagneettinen myrsky oli voimakas. Revontulia oli näkyvissä koko Suomessa jo pian auringonlaskun jälkeen. Esimerkiksi Helsingissä nähtiin aktiviinen revontulivyö etelätaivaalla. Geomagneettinen aktiivisuus jatkui koko yön ja jatkuu yhä tänään. Aurinkotuulen nopeus on edelleen korkealla, mutta sen magneettikenttä ei ole aivan yhtä suotuisa komeille revontulille kuin 8.10 vastaisena yönä.

Kuvahaun tulos haulle revontuletKuvahaun tulos haulle revontuletKuvahaun tulos haulle revontulet

Ilmatieteen laitos on julkaissut helmikuusta lähtien kerran arkipäivässä julkaistavassa tiedotteessa arvion revontulten ja Auringon aiheuttamien radiohäiriöiden todennäköisyyden lähipäivinä. Tiedotukseen sisältyy tutkijan kirjoittama lyhyt vapaamuotoinen katsaus avaruussään tilaan. Tiedotus täydentää Auroras Now! -palvelua, joka seuraa revontuliin liittyvää magneettista aktiivisuutta Suomessa.

Revontulia tai muita avaruussään häiriöitä ei pystytä ennustamaan yhtä tarkasti kuin maanpäällistä säätä, koska avaruudessa ei ole yhtä kattavaa havaintoverkkoa kuin maanpinnalla. Aurinkoa tarkkailemalla voidaan kuitenkin jo hyvin arvioida, miten rauhallista tai myrskyisää avaruudessa lähipäivinä on. Siksi avaruussäätiedotuksessa voidaan tiedottaa suotuisista olosuhteista komeille revontulille. Koska kaikki auringonpurkaukset eivät kuitenkaan tuota komeita revontulia, viimeinen vahvistus ennusteille voidaan antaa vasta, kun aurinkotuulen häiriörintama riittävän lähellä Maata. Illan pimetessä onkin hyvä aina katsoa viimeisin avaruussäätutkijan arvio Ilmatieteen laitoksen tiedotteesta ja Auroras Now!- palvelun kuvaus geomagneettisesta aktiivisuudesta.

Ennusteessa mainitut radiohäiriöt eivät vaikuta tavallisen radion kuunteluun, vaan liittyvät pitkän matkan yhteyksiin tietyillä HF-radiotaajuuksilla. Tämä tieto on suunnattu pääasiassa radioamatööreille ja eräille ammattiryhmille.

Aurinko on tällä hetkellä ohittamassa 11-vuotisen aktiivisuusjaksonsa huippua, joten avaruussää on tämän ja parin seuraavan vuoden ajan keskimääräistä kiinnostavampaa seurattavaa.

Lisätietoja:
tutkija Kirsti Kauristie, puh. 050 597 8874, kirsti.kauristie@fmi.fi

http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruussaa

Auroras Now!
http://aurora.fmi.fi/public_service/

Lisätietoa avaruussäästä myös teematiedossa:
http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruus

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede

Lisätietoa tilaisuudesta Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. 029 539 2231

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »