Perusjuhtana edelleen 64 tonninen ja 68 tonniset ja 76 tonniset hakevat paikkaansa. - Epäselvyyksiä edelleen paremmuudesta.

05.09.2015 14.55

wp_20150831_15_36_38_pro
Maantiekuljetusten perusjuhta on edelleen seitsenakselinen 64 tonninen yhdistelmä.Neljän tonnin tasoitusbonus puree ja antaa mahdollisuuden kalustohankinnan ajoittamisen sopivaan ajankohtaan. Ruotsi teki viime kesäkuun alusta voimaan tulleen pysyvän päätöksen 60 tonnisten yhdistelmien hyväksymisestä maantieverkolle 64 tonnisina. - Myös Suomessa on tätä, sekä kolmiakselisten autojen 28 tonnin kokonaispainon säilymistä haettu ja harkittu.

Korotukset 68 ja varsinkin 76 tonnisiksi rauhoittuneet.

Kokonaispainojen korotusten kiihkein aika alkaa olla loppupuolellaan, varsinkin 76 tonnisten yhdistelmien osalta. Näitä rajoittaa autojen, nosturien ja perävaunujen omapainojen kasvu totutusta seitsemänakselisten yhdistelmien ajopainoista jopa yli 5 - 10  tonnilla. Omana rauhoittavana tekijänä on ollut hankittujen yhdeksänakselisten yhdistelmien alimitoitetut kuormatilat ja kuljetustenantajien ylimitoitetut  taksanalennukset koskien nimenomaan 76 tonnisten kuljetustaksoja.

Muutosten sisäänajo Suomessa puutavara-autoilijoitten - ja Ruotsissa teollisuuden ja valtiovallan harteilla.

Kokonaispainokorotukset tuovat aina mukanaan kuljetustalouden kannalta merkittäviä muutoksia raakapuun maantiekuljetusten yrityskohtaisiin kalustovaatimuksiin. Pelkkä matemaattinen tarkastelu ei ole kuin suuntaa-antava ja eri kalustovaihtoehtojen tuottojen ja kulujen sekä toimivuuden selvitys sille asetetussa kuljetustehtävässä vie vähintäänkin vuosia.

- Suomessa kokonaispainomuutoksia rauhoitettiin ns. siirtymäkauden ajaksi nostamalla olemassa olevan seitsemänakselisten yhdistelmien kokonaispainoa neljällä tonnilla, 64 tonniin ja antamalla kalustohankinnan kannattavuuskysymykset ja tiestörajoitukset pääosin yksistään kuljetuksia suorittavien automiesten harteille.

- Ruotsissa muutos 60 tonnisista 64 tonnisiin seitsenakselisiin määrättiin pysyväksi ja samanaikaisesti valtiovalta ja teollisuus päätti jatkaa tutkimuksia painavampien 70 tonnisten kahdeksanakselisten , 74 tonnisten yhdeksänakselisten ja näitä painavampien ja pitempien erikoisyhdistelmien osalta. Eri kokonaispainoehtojen soveltuvuuttaja kannattavuutta , sekä turvallisuutta  testataan ja tutkitaan puolestaan Ruotsissa teollisuuden ja valtiovallan vastuulla ja kustantamana. 

Muutosprosessi Suomessa kuljetaan taaskin kantapään kautta.

Keskimäärin kalustohankinta ja kokonaispainokorotukset on tähän saakka , ja aivan liian usein tehty pääosin löysin perustein sekä  mututuntumalla. Kaluston tuotto-ominaisuudet ja sen soveltuvuus ajotehtävään ovat monesti unohtununeet akselimäärän lisäystarpeen jalkoihin. Nosturin (3,500 kg) mukanaolo on tullut vakiokäytännöksi lähes poikkeuksetta 76 tonnisissa ja paino on kasvanut lisäksi alusta- ja komponenttivalintojen osalta monilla turhilla tonneilla. - Nämä lisätonnit pienentävät kuormatilan kasvattamistarvetta ja samalla tietenkin myös katetta.

ammattilehti.fi ollut aktiivisti ja rohkeasti mukana tiedottamisessa.

Olemme tuoneet  ammattilehti.fi sivustoilla aktiivisti- , ja vuosia ennakkoon , tuoneet ammattikunnalle  esille näkemyksiä kalustomuutoksesta ja sen tulevisuuden näkymistä eri olosuhteisiin soveltuvine vaihtoehtomalleineen. - Näillä vuosien varrella tehtyjen satojen artikkeleitten avulla  olemme pyrkineet tuomaan hankinnoista lopullisesti yksin vastuussa olevien kuljetusyritysten tietoisuuteen kuljetustalouteen vaikuttavia pieniä- ja painoarvoiltaan  suuriakin valintavaihtoehtoja.

Heikki Jokela


Ps. Artikkelit vuosien varrelta on luettavissa  hakukoneesta mm. hakusanalloilla : puu76 , ja xxl
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »