Toyota Logistic Design 2016 -kilpailuun haetaan lahjakkaita muotoilijoita myös Suomesta

05.09.2015 12.01

muotoilutrukki.jpg

Toyota Material Handling (TMH) kannustaa kaikkia muotoilun opiskelijoita ja vuonna 2015 valmistuneita muotoilijoita ympäri Eurooppaa osallistumaan toista kertaa järjestettävään muotoilukilpailuun.

Viimeksi kilpailun voitto tuli Suomeen. Tänä vuonna teemana nähdään ”Trukit sellaisina kuin et ole koskaan nähnyt”.

Vuonna 2014 kilpailun aiheena oli uuden sukupolven vetotrukki. Tällä kerralla muotoilijoita pyydetään suunnittelemaan todellisen muodonmuutoksen läpikäynyt trukki. Nykyisellä mallistolla Toyota on maailmalla ja Suomessa selkeä markkinajohtaja mm. hyvän luotettavuuden ja käytettävyyden ansiosta, mutta silti tuotteita voidaan aina parantaa Toyotan jatkuvan parantamisen eli Kaizenin mukaisesti.

Eurooppalaiset muotoilun opiskelijat ja vuonna 2015 valmistuneet suunnittelijat haastetaan päästämään mielikuvitus ja kekseliäisyys valloilleen, jotta “näemme trukit sellaisina joina emme ole niitä koskaan ennen nähneet”.

Magnus Oliveira Andersson, Toyota Material Handling Europen pääsuunnittelija, kertoo:

“Toivomme että osallistujat eivät pidättele itseään tämän tehtävän aikana. Jokaisen opiskelijan ja valmistuneen tulisi tuntea itsensä täysin vapaaksi suunnitellakseen minkälaisen trukin tahansa – mikä vain tuntuu parhaalta ratkaisulta esteettisesti ja toiminnallisesti. Yksi ehto kuitenkin suunnittelijoille on; heidän täytyy pitää mielessään tuotetta suunniteltaessa Toyotan ydinarvot (Turvallisuus, Kestävyys, Tuottavuus, Ajettavuus ja Yksinkertaisuus).

Vuonna 2014 kilpailun voitti Turun ammattikorkeakoulussa teollista muotoilua opiskelevat Nea Kosonen ja Elisa Määttänen.

Elisa Määttänen kertoo “Vuoden 2014 kilpailu oli hieno kokemus, ja erityisesti palkintojenjako Hannoverissa on jäänyt vahvasti mieleen. Voitto sai minusta yllättävänkin paljon huomiota Suomessa, mikä oli aluksi hieman hämmentävää mutta myös mukavaa. Palkintorahojen lisäksi sain kilpailusta paljon itseluottamusta ja varmuutta. Voitosta on ollut vielä jälkeenpäinkin hyötyä, sillä aloitan nyt syyskuussa harjoittelun TMHE:n Design Centerissä Ruotsin Mjölbyssä.”

Elisa jatkaa: “Me lähdimme alun perin hakemaan kilpailusta hyvää materiaalia portfolioon, ja pelkkä finaaliin pääseminenkin tuntui silloin uskomattomalta. Kilpailuun kannattaakin mielestäni ehdottomasti lähteä mukaan, sillä vähintään saa sitä portfolion täytettä eikä koskaan tiedä kuinka hyvin voi käydä.”

Tuolloin kilpailuun osallistui opiskelijoita yli 100:sta muotoilualan koulusta 17 Euroopan maasta. Voitto oli todellinen tunnustus suomalaiselle muotoilun koulutukselle varsinkin kun kyse on vaativasta ajoneuvojen muotoilusta.

Kilpailun voittaja lunastaa itselleen 5000 euron rahapalkinnon ja myös muut palkintopallille sijoittuneet palkitaan. Lopullisen päätöksen tekee tuomaristo, joka muodostuu alan vahvoista asiantuntijoista ja teollisuuden ammattilaisista. Kilpailun lehdistötilaisuus ja voittajien julkistaminen tapahtuu helmikuussa 2016. Myöhemmin voittajien prototyypit tullaan esittelemään CeMAT 2016 –messuilla Saksassa.

Kilpailuun voiilmoittautua 18.10.2015 saakka, jonka jälkeen se sulkeutuu. Käy tutustumassa kilpailusivustoon tästä.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »