Rengaskierrätyksellä vilkas alkuvuosi KULUTTAJAT KIERRÄTTÄVÄT RENKAITA AHKERASTI

01.09.2015 0.55


Suomen Rengaskierrätys OySuomen Rengaskierrätyksen keräysverkosto on vastaanottanut käytöstä poistettuja renkaita tämän vuoden tammi-kesäkuussa 23 602 tonnia eli peräti 14,9 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Positiivista virettä on myös uusien renkaiden kaupassa, joten autoilijat näyttävät panostavan rengasturvallisuuteen kohtuullisen hyvin taantumassakin.

Renkaiden kierrätys perustuu tuottajavastuuseen. ”Renkaiden kuluttajilla ei ole kierrätysvelvollisuutta, mutta vastuullinen kuluttaja huolehtii renkaistaan sekä turvallisuutta että ympäristöä ajatellen. Erityishuomiota kannattaa kiinnittää renkaiden valintaan ja huoltoon sekä ennakoivaan ajotapaan”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen evästää.

Pidä huolta renkaistasi

Uusissa kesärenkaissa ja nastattomissa talvirenkaissa pakollinen EU-rengasmerkintä helpottaa rengasvalintoja polttoainetaloudellisuuden, märkäpidon ja vierintämelun osalta. Autolehtien rengastesteissä on mukana paljon muitakin ominaisuuksia, joita kukin voi painottaa omien mieltymysten mukaan.

Renkaiden urasyvyyksiä ja ilmanpaineita on syytä syynätä säännöllisesti. Renkaat saattavat kulua epätasaisesti virheellisen tasapainotuksen, väärien ohjauskulmien tai kuluneiden iskunvaimentimien vuoksi. ”Asianmukaiset huoltotoimet pidentävät oleellisesti renkaiden turvallista käyttöikää”, Tuominen huomauttaa.

Palauta maksutta kiertoon

Renkaiden kierrätys rahoitetaan uusien renkaiden hankinnan yhteydessä perittävällä kierrätysmaksulla. Voit palauttaa vanhat renkaasi maksutta kierrätettäväksi mihin tahansa Rengaskierrätyksen vastaanottopisteeseen ilman ostovelvoitetta. Lähin vastaanottopiste löytyy kätevästi Rengaskierrätyksen nettisivujen keräyspistehausta.

Renkaan elinkaari jatkuu senkin jälkeen, kun rengas on täyttänyt alkuperäisen tehtävänsä. Laki vaatii henkilö- ja pakettiautojen kesärenkailta vähintään 1,6 mm:n urasyvyyttä, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään 4 milliä. Talvirenkaiden minimiurasyvyys on 3 mm, mutta vaativalla talvikelillä suositellaan vähintään 5 milliä.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »