Ministeri Lindström tutustuu paperiyhtiö Kotkamillsiin

01.09.2015 3.25

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström vierailee paperiyhtiö Kotkamills Oy:ssä Kotkassa tiistaina 1.9.2015. Vierailun tarkoituksena on tutustua tehtaaseen ja saada tietoa Kaakkois-Suomen ajankohtaisista asioista. 

Työ- ja elinkeinoministeriö

– Entisenä paperimiehenä olen kiinnostunut Kotkamillsin toiminnasta. Tehdas on investoinut kartongintuotantoon ja uusiin laitteisiin ja näin turvannut työpaikat pitkäksi aikaa, mikä on harvinaista taantuman aikana. Lisäksi vierailun tavoitteena on perehtyä laajemminkin Kaakkois-Suomen työllisyystilanteeseen ja elinkeinoelämän näkymiin, ministeri Lindström kertoo.

 Ministeri Lindström tapaa Kotkamillsin toimitusjohtajan Markku Hämäläisen ja tehtaan muuta johtoa sekä luottamusmiehiä. Vierailulla ovat mukana myös Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vastuualuejohtaja Satu MäkeläjaKaakkois-Suomen TE-toimiston johtaja Juha Kouvo

Kotimaisten sijoittajien omistama Kotkamills Oy valmistaa laminaatti- ja painopaperia sekä sahatavaraa. Ensi vuonna tehdas ryhtyy tuottamaan uudenlaista kartonkia. Yhtiö työllistää noin 500 ihmistä. 

Ministeri Lindström on toimittajien tavattavissa vierailun jälkeen klo 13–13.30 Kotkamillsin tehtaalla (osoite Gutzeitintie 1, Jugend-talo). Tiedustelut ja ilmoittautumiset: johdon assistentti Anne Uusitalo, Kotkamills Oy, puh. (05) 210 1211.

Lisätiedot:

oikeus- ja työministerin erityisavustaja Sakari Puisto, puh. 046 923 4915

oikeus- ja työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, puh. 050 574 0236

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »