80 vuotta viilun sorvausta Kouvolan Vuohijärvellä -avoimien ovien päivät huomenna .

28.08.2015 7.00

Kalso_mv.png
Kalson viilutehdas vuonna 1952.

UPM juhlistaa Kouvolan Vuohijärvellä sijaitsevan Kalson viilutehtaan 80-vuotistaivalta elokuun 29. päivänä järjestettävällä Avoimet ovet – tapahtumalla. Vuonna 1934 perustettu ja seuraavana vuonna vanerituotannon aloittanut tehdas keskittyi vuonna 1986 pelkästään parketissa käytettävän taustaviilun sorvaukseen. Alusta lähtien raaka-aineena on käytetty lähialueen järeätä kuusitukkia. 


”Meillä on täysin puhdas puutuote, sillä sen valmistukseen ei käytetä kemikaaleja. Olemme modernin tuotantoprosessin ja korkean automaatioasteen myötä pystyneet nostamaan arvokkaan raaka-aineen jalostusarvon kestävälle pohjalle”, toteaa tehtaanjohtaja Mikko Miettinen.

”Hitaasti kasvanut kuusi on parketin taustaviilulle juuri oikea raaka-aine. Asiakkaillemme on myös tärkeää, että raaka-aine on hankittu kestävällä tavalla kasvatetuista metsistä. Siitä ovat PEFC- ja FSC-metsäsertifikaatit tärkeitä todisteita.”

UPM Kalson viilutehdas avaa ovensa yleisölle 29.8.2015 klo 9-12. Tuotantokierroksen ohella voi tutustua mm. kurottajaan, tukkirekkaan ja monitoimikoneeseen sekä valokuvanäyttelyyn.  

Tehtaalla työskentelee 120 henkilöä ja sen tuotantokapasiteetti on 80.000 kuutiota kuusiviilua, raaka-aineena käytetään järeätä kuusitukkia. Tehdasalueella sijaitsee myös yhtiön oma biolämpökeskus, joka käyttää polttoaineena prosessista sivutuotteena syntyvää haketta ja kuorta. 

Lisätietoja antaa tehtaanjohtaja Mikko Miettinen, puh. 0407639424


HISTORIAA
1806  Vesisaha perustetaan Siikakoskelle, vesivoimala 
1918        Nahkatehdas rakennetaan, mutta sen toiminta ei koskaan ala
1934        Karl Grahn perustaa Kalso Oy vaneritehtaan nahkatehtaan alueelle,
                 voimalaitoksen rakentaminen aloitetaan
1948        Tulipalo tuhosi tehtaan, minkä jälkeen se rakennettiin uudelleen
1951        Sahaus ja rimalevyn valmistus aloitettiin 
1974        Ensimmäiset kokeilut 3-kerros-parketin taustaviilusta
1979        Säännölliset viilutoimitukset parkettiteollisuudelle alkavat
1986        Kalso-Teollisuus Oy hankkii tehtaan omistukseensa, vanerituotanto päättyy
1993/96  Tehdas siirtyy osaksi Kymmene Yhtiötä/ UPM-Kymmene yhtiötä
2000        Viilun kuivauskapasiteetin lisääminen
2004        UPM-Kymmene Wood Oy perustetaan
2008        Viilun käsittelyn automatisointi
2014        Tehdasalueella toimiva biolämpökeskus siirtyy yhtiölle

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »