Suomen luonnon päivänä monta tapahtumaa tarjolla elokuun lopussa

27.08.2015 0.07

Valtakunnallista Suomen luonnon päivää vietetään nyt kolmatta kertaa. Retkiä ja tapahtumia on kymmenittäin eri puolilla Suomea, esimerkiksi Metsähallituksen luontokeskuksissa, kansallispuistoissa ja niiden lähialueilla.

Pääjuhla on Suomen luontokeskus Haltiassa Espoon Nuuksiossa lauantaina 29.8. Kello 10–15 on tarjolla paljon maksutonta ohjelmaa koko perheelle: retkiä lähiluontoon, elokuvia, teatteria ja ruokaelämyksiä.

Haltiassa nähdään suomalaisen luontoelokuvan arvostetuimpien tekijöiden uutuustöitä. Tilaisuudessa saa ensi-iltansa Petteri Saarion uusi kansallispuistoelokuva The magic of northern nature. Samalla saadaan ennakkomaistiaisia Marko Röhrin odotetusta Järven tarina -elokuvasta ja suureen suosioon nousseen Retkipaikka-sivuston tulevasta televisio-ohjelmasta.

Tarjolla on myös sieniherkkuja, säätietoutta ja liikuntaa polkujuoksusta melontaan. Vieraileepa Haltiassa myös itse Muumipeikko.

Juhlapäivä avataan virallisesti lipunnostolla kello 11, ja juhlatervehdyksen lausuu maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Suomen luonnon päivän pääjuhla on osa samana päivänä vietettävän Espoo-päivän ohjelmaa.

Kuutamovaellus, riiuureissu tai lepakkoretki

Ikaalisissa kutsutaan sinkkuja riiuureissulle Seitsemisen kansallispuiston maisemiin, Tammelassa on tarjolla vaellus Liesjärven kansallispuistoss täsysikuun aikaan ja Savonlinnassa iltakävely lepakkojen luo, Sienet tulevat tutuiksi Pohjois-Karjalassa ja Länsi-Lapissa. Itä-Lapissa kiivetään Nattastuntureille tutustumaan Sompin luonnonpuiston huimaan geologiaan.

Suomen luonnon päivä on Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen luontopalvelujen sekä Biologian ja maantieteen opettajien liiton yhteishanke, johon osallistuu eri alojen toimijoita Martoista ministeriöihin.

Suomen luonnon päivän tarkoituksena on suunnata katseet kauniiseen suomalaiseen luontoon, saada ihmiset liikkeelle ja jakamaan luontokokemuksiaan. Päivän ideana on juhlia luontomme tuomaa iloa ja oivaltaa sen hyvinvointia edistävä vaikutus. Samalla luodaan uutta suomalaista kansanperinnettä: tavoitteena on saada Suomen luonnon päivästä virallinen liputuspäivä. Vuonna 2014 Suomen luonnon päivänä järjestettiin 107 tapahtumaa eri puolilla maata, ja niihin osallistui yli 11 000 henkeä.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »