Kaski poltetaan Kolin kansallispuistossa 26.8.2015

25.08.2015 5.55

MetsähallitusMetsähallituksen luontopalvelut kaskeaa Kolin kansallispuistossa, Ollilan tilalla, keskiviikkona 26.8.2015 klo 10:00 alkaen. Kaski poltetaan perinteisin menetelmin, joskin epätavallisen myöhään, koska alkukesä oli sateinen.

Kaskella on myös Harri Piispasen ja Tristan Hamelin yhteistyönä syntynyt taideteos, ”Maasta”, joka palaa kaskeamisen yhteydessä. Teos on osa Kolin ympäristötaidefestivaalia 2015. ”Kaski on inspiroiva alusta taideteokselle, koska kaskea polttamalla syntyy joka tapauksessa uutta”, taiteilija Harri Piispanen kertoo teoksen taustasta. ”Maasta on kotimaista punasavea, emmekä tiedä ennakolta miten tuli teosta käsittelee”, Piispanen jatkaa.

”Yleisö on tervetullutta seuraamaan tapahtumaa”, kertoo Puistomestari Marko Haapalehto Metsähallituksesta. ”Kaskeamisen tavoitteena on säilyttää vanhoja työtapoja ja perinnemaisemaa sekä saada aikaan lehtipuuvaltaisia perinnebiotooppeja eli kaskimetsiä.”

Nyt poltetaan huuhtakaski eli kuusimetsästä kaadettu kaski. Kaski palaa useita tunteja, ja puiden palamista tehostetaan perinteiseen tapaan viertämällä. Kasketulle alueelle kylvetään myöhemmin ruis, josta saadaan sato ensi vuonna.

Lisätietoja kaskeamisesta:

Marko Haapalehto p. 040 7700039

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »