Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu

05.08.2015 10.42

Työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa Fennovoima Oy:n 30.6.2015 valtioneuvostolle jättämän Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemuksen käsittelyä, koska tänään on saatu riittävä varmuus siitä, että yhtiön omistajuutta koskeva vähintään 60 prosentin kotimainen omistajuusedellytys täyttyy.

Riittävä kotimainen omistajuus varmistui 5.8.2015, kun Fortum Oyj ja SRV Yhtiöt Oyj ilmoittivat tulevansa Fennovoima Oy:n osakasyhtiö Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaiksi ja Outokumpu Oyj ilmoitti kasvattavansa omaa osuuttaan. Fortumin noin 6,6 prosentin ja SRV:n noin 1,8 prosentin omistusosuus Fennovoimasta sekä Outokummun noin 1,8 prosenttiyksikön omistusosuuden lisäys muodostavat yhdessä aiemman kotimaisen omistuksen kanssa yli 60 prosentin osuuden yhtiöstä.

– Tänään ilmoitettujen uusien omistajuustietojen pohjalta voimme todeta, että nyt on saatu riittävä varmuus siitä, että hankkeen jatkorahoitukseen sitoutuneiden yhtiöiden kotimainen omistusosuus ylittää tosiasiallisesti ja juridisesti kestävällä tavalla vaaditun vähintään 60 % tason. Näin ollen se on valtioneuvoston ja eduskunnan määrittelemällä yhteiskunnan kokonaisedun edellyttämällä tasolla, toteaa elinkeinoministeri Olli Rehn.

Valtioneuvoston muodollinen rakentamislupaa koskeva päätös olisi tehty siinä tapauksessa, että arvio kotimaisuusehdosta olisi ollut kielteinen. Mikäli omistajuusedellytys ei olisi täyttynyt, olisi TEM toimittanut 6.8. pidettävään valtioneuvoston istuntoon esityksen rakentamislupahakemuksen hylkäämisestä.

– Koska kotimaisen omistuksen edellytys täyttyy, voidaan rakentamislupahakemuksen käsittelyä jatkaa ydinenergialaissa säädetyn mukaisesti. Tässä yhteydessä on syytä muistaa hankkeen yhteiskunnallinen merkitys. Ydinvoiman rakentaminen auttaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä sekä edistää sähkömarkkinoiden toimivuutta, sähköntuotannon omavaraisuutta ja tehoriittävyyttä.

– Suomi tuo lähes viidesosan käyttämästään sähköstä ja kulutuksen arvioidaan kasvavan nykyisestä 83 terawattitunnista 9–25 TWh vuoteen 2035 mennessä. Hanhikivi 1:n tuotanto voisi kattaa 2020-luvun lopulla noin 10 % sähkön kysynnästä. Hankkeella on myös merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset Pohjois-Pohjanmaalla. Rakentamisaikaiset työllisyysvaikutukset ovat kymmeniä tuhansia henkilötyövuosia. Kansantalouden tasolla positiiviset vaikutukset sekä kansantuotteeseen että työllisyyteen ovat arviolta 0,2–0,3 prosenttiyksikköä. Ydinvoimainvestoinnit eivät edellytä Suomessa valtion tukea.

TEM käsittelee rakentamislupahakemuksen ydinenergialain mukaisesti. Hakemuksen käsittelyn arvioidaan vievän vähintään kaksi vuotta. Arvioitavana ovat erityisesti ydinturvallisuuteen liittyvät seikat sekä muut laitoksen turvalliseen rakentamiseen ja käyttöön liittyvät asiat. Samaan aikaan Säteilyturvakeskus arvioi huolella laitoksen tekniseen turvallisuuteen liittyviä seikkoja.

TEM käynnistää syyskesällä lakisääteisen lausuntokierroksen rakentamislupahakemuksesta, jolloin myös kansalaiset voivat antaa mielipiteensä tai lausuntonsa hakemuksesta vuoden loppuun mennessä. Lausuntoja pyydetään myös muilta ministeriöiltä, viranomaisilta, kunnilta ja kansalaisjärjestöiltä sekä Ruotsin viranomaisilta ns. rajareaktorisopimuksen mukaisesti. 

Fennovoiman hankkeesta vuonna 2010 tehdyn periaatepäätöksen mukaisesti yrityksen on kesäkuun 2016 loppuun mennessä esitettävä joko sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten TVO:n ja Fortumin kanssa tai ympäristövaikutusten arviointiohjelma oman käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksen osalta.

Valtioneuvoston käsittelyssä rakentamislupapäätöksen arvioidaan olevan aikaisintaan vuoden 2017 toisella puoliskolla. Varsinaisen rakentamisluvan myöntää valtioneuvosto.

TEM seuraa yhtiön omistuspohjaa jatkuvasti niin hankkeen suunnittelu- kuin toteutusaikanakin, ja vielä voimalaitoksen valmistuttua, jotta 60 %:n kotimainen omistusosuus säilyy kaikissa tilanteissa.

Fennovoima-muistio 5.8.2015 [https://www.tem.fi/files/43505/FV_MUISTIO_05082015.pdf]

Euroopan komission kanta Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoshankkeesta [https://www.tem.fi/files/43506/K(2015)_3763_FINAL.pdf]

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Markku Rajala, puh. 050 345 8490 ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, puh. 050 431 6518

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »