WWF:n talkoolaiset hoitavat perinnemaisemaa Linnansaaren kansallispuistossa

21.07.2015 10.17

            

WWF SuomiWWF:n aktiivinen talkooleirikesä jatkuu parhaillaan Linnansaaren kansallispuistossa Saimaalla. WWF:n ja Metsähallituksen luontopalvelujen järjestämälle talkooleirille osallistuvat vapaaehtoiset hoitavat kansallispuiston perinnemaisemia. Umpeenkasvun ehkäisemisestä hyötyvät lukuisat uhanalaiset lajit.

Linnansaaren perinnemaisemat tarjoavat hyvän elinympäristön monelle uhanalaiselle kasvi- ja eläinlajille. Esimerkiksi karvakukkajäärä saa ravintonsa perinnemaisemien niityiltä.

”Peräti kolmasosa Suomen uhanalaisista lajeista elää niityillä ja metsissä, jotka ovat syntyneet perinteisten elinkeinojen ja maankäyttötapojen seurauksena. Umpeenkasvu on näille lajeille kuitenkin iso uhka. Niinpä perinnemaisemien ylläpito ja raivaus on äärimmäisen tärkeää ”, kertoo Metsähallituksen luontovalvoja Teemu Uotila.

Perinnemaisemissa viihtyvien lajien lisäksi Haukivedellä sijaitsevassa Linnansaaren kansallispuistossa elää erittäin uhanalainen saimaannorppa. Linnansaaressa on myös uhanalaisen valkoselkätikan koti. Kansallispuisto suojelee Järvi-Suomen arvokasta saaristoluontoa ja kaunista maisemaa.

"Luonnonsuojelutyö on todella palkitsevaa, etenkin näissä maisemissa. Talkooleirille osallistuminen on konkreettinen tapa osallistua luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen", WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

WWF:n talkooleiritoiminta alkoi juuri Linnansaaresta vuonna 1977. Tuolloin leiri onnistui niin hyvin, että kokeilusta muotoutui olennainen osa WWF:n toimintaa.

”Talkooleireillä korostuu yhteisöllisyys. Moni vapaaehtoinen myös palaa vuosi vuoden jälkeen, sillä talkoiluun voi jäädä koukkuun”, Luukkonen sanoo.

Linnansaaren talkooleiri päättyy 25. heinäkuuta. Talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa Luonnonhoito-LIFE-hanketta.

Lisätiedot: Teemu Uotila, luontovalvoja, Metsähallituksen luontopalvelut, 0408255674 Jari Luukkonen, suojelujohtaja, WWF, 040 585 0020

Kuvat: Kuvia Linnansaaren talkooleiriltä voi tiedustella Anne Braxilta, anne.brax@wwf.fi, p. 050 3671 888

Luonnonhoito-LIFE-hanke Linnansaaren talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa ja Metsähallituksen luontopalvelujen johtamaa Luonnonhoito-LIFE-hanketta, jossa hoidetaan uhanalaista luontoa Natura 2000 -alueilla. Hankkeessa hoidetaan yhteensä lähes 1000 hehtaaria niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia vanhoja lehtimetsiä.

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »