Metsäteollisuus ry: Puukauppa tasaista alkuvuonna - hyvä metsänhoito takaa metsien arvokasvun

07.07.2015 13.22

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-kesäkuussa yksityismetsistä 15 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli 14 prosenttia enemmän kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden vastaavana aikana. Kesällä kannattaa tarkastaa metsien hakkuu- ja hoitotarpeet.

Kesäkuun ostomäärä, 3,1 miljoonaa kuutiota, oli 8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Koko alkuvuonna tukkeja ostettiin 6,4 miljoonaa kuutiota, mikä oli 11 prosenttia enemmän kuin keskimäärin vastaavana aikana viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuitupuun ostomäärä 8,1 miljoonaa kuutiota oli 16 prosenttia enemmän kuin keskimäärin vastaavana ajankohtana.

Kantohinnat vakaita - puulla hyvä kysyntä

Kaikelle puulle on kysyntää. Etenkin kesällä korjattavat kohteet ovat kysyttyjä, mutta myös monet perinteisesti talvikorjattaviksi aiotut kohteet soveltuvat nykyisin kesällä korjattaviksi. Puuta kannattaa siis tarjota aktiivisesti.

Kesäkuussa mänty- ja kuusitukista maksettiin keskimäärin 55 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 43 ja 58 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 43 euroa kuutiolta ja vaihteluväli 36–45 euroa. Kuitupuun keskihinta oli 16–17 euroa kuutiolta ja vaihteli 11 ja 19 euron välillä.

Kantohintoihin vaikuttavat korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto ja korjuuajankohta. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä kohteilla.

Suunnitelmallinen metsänhoito takaa metsän tuoton

Puun kysyntä kasvaa yli viidenneksellä jo lähivuosina metsäteollisuuden investointien ansiosta. Paras tapa sekä metsän kasvun että tuoton maksimointiin ovat aktiiviset ja oikein ajoitetut hoito- ja hakkuutyöt. Oikea-aikaisten hakkuiden lykkääminen hidastaa metsän arvokasvua.

Tietoa omista metsistä ja niiden hoitotarpeista on saatavilla ilmaiseksi Metsäkeskuksen ylläpitämän Metsään.fi-palvelun kautta. Omat tietonsa voi halutessaan jakaa metsäalan palveluja tarjoavien yritysten kanssa, jolloin metsäasiat on helppoa hoitaa kuntoon etäältäkin.

Metsäteollisuus ry tiedote

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »