Lasse Ahlstedt Volvo Car Finlandin toimitusjohtajaksi

06.07.2015 10.20

lassevolvo.jpg

Volvo Car Group on nimittänyt Lasse Ahlstedtin Volvo Car Finlandin toimitusjohtajaksi

Ahlstedt, 49, on toiminut Veho Groupissa johtoryhmän jäsenenä kymmenen vuoden ajan ja yhtiön eri johtotehtävissä, mm. Mitsubishi- ja Citroen- maahantuontiyhtiöiden toimitusjohtajana, sekä Baltian toimintojen vetäjänä. Vuosina 2013-14 Ahlstedt toimi Easy KM Oy:n toimitusjohtajana.

– Innoissani toivotan Lasse Ahlstedtin tervetulleeksi Volvolle. Hän tuo mukanaan 24 vuoden laajan kokemuksen auto-alan tehtävistä Suomessa ja Baltiassa. Samalla haluan kiittää Jari Kohosta hänen työstään ylimenokaudella, sanoo Michel De Coninck, Volvo Carsin Länsi-Euroopan toimintojen johtaja.

Ahlstedt seuraa tehtävässään Mikael Malmstenia, joka nimitettiin Volvon Venäjän toimintojen toimitusjohtajaksi maaliskuussa. Ylimenokaudella vt. toimitusjohtajana on toiminut Jari Kohonen, joka jatkaa tehtävässään Volvon Asia-Pacific -alueen johtajana.

– Volvo -brändi kehittyy hyvin ja merkillä on hyvä maine ja paljon ystäviä Suomessa. Meillä on erinomainen mahdollisuus yhdessä jälleenmyyjiemme kanssa tarjota asiakkaillemme ensiluokkaista palvelua ja laatutuotteita, sanoo Ahlstedt.

Ahlstedt aloittaa tehtävässään 1.8.2015.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »