Tekniikka&Talous : Tampereella toimiva Alstom Grid on saanut Chilestä kymmenien miljoonien eurojen arvoisen tilauksen.

05.07.2015 1.02

       
                     

Yhtiö toimittaa kuusi sarjakompensointijärjestelmää Chilen ensimmäiseen sähkön superverkkoon. Verkko yhdistää toisiinsa kaksi suurjännitelinjaa, joiden kautta toteutetaan noin 90 prosenttia Chilen sähkönsiirrosta.

 Tilaus on osa Alstom-konsernin juuri ennen juhannusta julkistamaa tilausta neljän sähköaseman toimittamiseksi Mejillonesin ja Cardonesin väliselle suurjännitesiirtolinjalle. Koko sopimuksen arvo Alstom-konsernille on yhteensä lähes 260 miljoonaa euroa. Tampereen tilausten arvo on Suomen Alstom Gridin historian kaikkien aikojen suurin. Alstom Grid ei kerro tilauksen tarkkaa summaa, mutta ilmoittaa sen osuuden toimituksesta olevan useita kymmeniä miljoonia euroja.

Töitä riittää

 Projekti kasvattaa merkittävästi jo ennestään vahvaa Alstom Gridin tilauskantaa. – Insinööripuolelle eli suunnitteluun, mitoitukseen ja laskentaan, tämä tilaus tarjoaa noin 20 henkilötyövuoden työt. Valmistuspuolellekin tämä tarkoittaa noin kymmentä henkilötyövuotta lisää, eli yhteensä noin 30 henkilötyövuotta, Alstom Gridin toimitusjohtaja Jouni Mälkönen kertoo T&T Päivälle.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »