Metsäteollisuuden ympäristö- ja vastuullisuustyö tuottanut tuloksia

03.07.2015 5.45

Metsäteollisuus sopi alan yhteisistä ympäristö- ja vastuullisuussitoumuksista vMetsäteollisuus ryuonna 2012. Nyt julkaistu väliraportti kertoo, että kymmenestä sitoumuksesta viidessä on saavutettu merkittävää edistystä.

"Metsäteollisuuden omaehtoiset ympäristö- ja vastuullisuussitoumukset ja alan eteneminen kohti tavoitteitaan kertovat vahvasta sitoutumisesta vastuullisuuteen. Hyvin hoidetut ympäristö- ja vastuullisuusasiat ovat olennainen kilpailutekijä suomalaiselle metsäteollisuudelle", toteaa Metsäteollisuus ry:n ympäristöpäällikkö Fredrik Blomfelt.

Jotta kaikkien sitoumusten tavoitteet saavutetaan vuoteen 2020 mennessä, on ympäristö- ja vastuullisuusnäkökohdat otettava alan toiminnassa vielä paremmin huomioon.

Sertifioidun puun käyttöön ja jätteiden hyödyntämiseen liittyvät tavoitteet ylitetty

Metsäteollisuus on onnistunut nostamaan Suomessa käyttämänsä puun sertifioidun osuuden 85 prosenttiin. Vuodelle 2020 asetettu tavoite ylittyi viidellä prosenttiyksiköllä. Osuuden pitäminen jatkossa yhtä korkealla tasolla vaatii muun muassa alueellisen ryhmäsertifioinnin kattavuuden turvaamisen.

Metsäteollisuus on jo saavuttanut tavoitteensa vähentää kaatopaikkajätteen määrää 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa uudet kierrätyskohteet sekä orgaanisen jätteen energiahyödyntämisen lisääminen.

Myös uusiutuvan energian käyttöön liittyvissä tavoitteissa on edistytty hyvin. Vuonna 2014 uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannossa oli 84 prosenttia, kun se vuonna 2011 oli 78 prosenttia.

Monimuotoisuuden turvaaminen vaatii edelleen työtä

Metsäteollisuus on asettanut tavoitteekseen parantaa metsien uhanalaisten lajien elinmahdollisuuksia siten, että vuonna 2010 tunnetuista uhanalaisista lajeista pienempi osa on uhanalainen vuonna 2020. Vaativan tavoitteen saavuttaminen vuoteen 2020 mennessä edellyttää, että talousmetsien luonnonhoitomenetelmien käyttöä laajennetaan. Myös metsien vapaaehtoista suojelua tulee jatkaa.

Lisäksi lähiaikojen keskeisiä tavoitteita ovat toimitusketjujen vastuullisuuden edistäminen ja alan sidosryhmävuoropuhelun parantaminen.

Metsäteollisuuden ympäristö- ja vastuullisuussitoumusten väliraportti sekä massa- ja paperiteollisuuden ympäristötilastot ovat luettavissa verkkosivuilta

Lisätietoja:

Ympäristöpäällikkö Fredrik Blomfelt, puh. 040 705 7389 Metsäasiantuntija Inka Musta, puh. 040 63 49900 Ympäristöasiantuntija Maija Heikkinen, puh. 040 828 3012

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »