Valmet toimittaa automaatiota uuteen jätteenpolttolaitokseen Britanniaan

30.06.2015 17.22

valmetuk.jpg

Valmet toimittaa automaatiota uuteen EnviRecover-jätteenpolttolaitokseen joka sijaitsee Iso-Britanniassa Worcestershiren Hartleburyssä. Järjestelmä toimitetaan marraskuussa 2015 ja luovutetaan asiakkaalle marraskuussa 2016.

Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2015 toisen neljänneksen saatuihin tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta. Automaatiojärjestelmien toimitussopimusten arvo vaihtelee yleensä alle miljoonan euron ja kolmen miljoonan euron välillä.

Hitachi Zosen Inova AG (HZI) vastaa Hartleburyn EnviRecover -laitoksen suunnittelusta, hankinnoista ja rakentamisesta. Kyseessä on yhdeksäs kerta, kun HZI tilaa Valmetin automaatioteknologiaa jätteenpolttolaitosprojekteihinsa. Aiemmat toimitukset ovat olleet jätteenpolttolaitoksille Itävallan Zistersdorfissa, Norjan Bergenissä, Britannian Riversidessa, Newhavenissa, STV 4&5:ssä, Ferrybridgessä ja Greatmoorissa sekä Suomen Vaasassa.

"Projektin onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että meillä on luotettavat kumppanit. Yhteistyömme Valmetin kanssa on toiminut erinomaisesti jo aiemmin, joten työskentelemme tälläkin kertaa mielellämme yhtiön kanssa", sanoo Herefordin ja Worcestershiren Mercia-projektin projektijohtaja Patrick Summermatter.

Hyvät kokemukset ja hyvin toimiva teknologia valinnan perusteina

"Valmetin kehittyneiden automaatioratkaisujen avulla laitos pystyy nostamaan käytettävyyden korkealle ja saamaan polttoprosessissa jätteestä irti parhaan mahdollisen energia-arvon. HZI on toistuvasti valinnut meidät automaatiotoimittajaksi, koska hoidamme projektit ammattitaitoisesti ja teknologiamme on käytännössä hyvin toimiva", toteaa Valmetin Automaatio-liiketoimintalinjan myyntijohtaja Rene Neubert.

Valmetin toimitukseen kuuluu Valmet DNA -automaatiojärjestelmä, informaationhallintajärjestelmä ja turvalukitusjärjestelmä. Lisäksi suunnittelu, asennus ja käyntiinajo sisältyvät toimitukseen.

Tietoja asiakkaasta Hitachi Zosen Inovasta ja Worcestershiren uudesta jätteenpolttolaitoksesta

Hitachi Zosen Inova AG (HZI) on jätteenpolttolaitosten johtava toimittaja ja osa Hitachi Zosen Corporation -konsernia. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Zürichissä. Entisestä Von Roll Inova -yhtiöstä muodostettu HZI vastaa jätteenpolttolaitosten ja järjestelmäratkaisujen suunnittelusta, hankinnoista ja rakentamisesta avaimet käteen -periaatteella. HZI on toimittanut jätteenkäsittely- ja savukaasunpuhdistusratkaisuja noin 500 kohteeseen vuodesta 1933 lähtien.

Hartleburyn EnviRecover yksilinjaisen jätteenpolttolaitoksen lämpökapasiteetti on 68 megawattia (MW). Laitos pystyy käsittelemään yhdyskuntajätettä ja vaaratonta teollisuusjätettä 200 000 tonnia vuodessa. Laitos tuottaa noin 18 MW energiaa, joka vastaa 43 000 kotitalouden energiatarvetta. Laitosta operoi Mercia Waste Management -yhtiö, joka on tehnyt sopimuksen Worcestershiren ja Herefordshiren alueiden kanssa.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »