HELSINGIN SANOMAT : - Norja ei halua enää sijoittaa ympäristöä tuhoavaan hiileen ? jättirahasto saattaa joutua myymään omistuksiaan

28.05.2015 14.45

Yksi maailman suurimmista rahastoista on arvoltaan 835 miljardia euroa. Jos parlamentti on samaa mieltä talouskomitean kanssa, rahaston on myytävä omistuksensa yhtiöistä, joiden tuotannosta tai tuloista yli 30 prosenttia koostuu hiilestä. Parlamentti äänestää asiasta kesäkuun viidentenä. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

"Hiilialan yrityksiin sijoittamien aiheuttaa ilmastollisen riskin ja tulevaisuudessa myös taloudellisen riskin", sanoi talouskomitean edustaja Svein Flåtten.

Norjan oikeistolainen vähemmistöhallitus on toistaiseksi vastustanut vaatimuksia luopua kaikista fossiilisilla polttoaineilla rahansa tekevien yritysten omistuksista. Sen sijaan hallitus on ehdottanut luopumista osakkuudesta yrityksissä, "joiden toiminta aiheuttaa kohtuuttomasti kasvihuonepäästöjä".

Oppositio tervehti silti keskiviikkoista ilmoitusta ilolla.

"Tämä on suuri voitto taistelussa ilmastonmuutosta vastaan", sanoi opposition kansanedustaja Torstein Tvedt Solberg AFP:lle. Hän muistutti, että hiilen käyttö on syypää erittäin merkittävään osaan kasvihuonekaasupäästöissä.

Rahasto on viime vuosina myynyt omistuksensa kymmenistä yrityksistä, joiden liiketoimintamallien ei ole katsottu olevan kestäviä joko ilmastonmuutokseen tai muihin ympäristöasioihin liittyvistä syistä.

Osakkuuksista luopumista on perusteltu taloudellisilla syillä, ei juurikaan ympäristösyillä. Ympäristön kannalta kestämättömästi toimivien yritysten, esimerkiksi joidenkin hiili- ja sementtiyritysten, ei katsota tulevaisuudessa olevan hyviä sijoituskohteita.

Valtion eläkerahastolla on tiukat kriteerit siitä, millaisiin yrityksiin se voi sijoittaa. Se ei esimerkiksi saa investoida tupakkateollisuuteen, "erityisen epäinhimillisiin" asevalmistajiin tai yrityksiin, joiden on todettu rikkovan ihmisoikeuksia, aiheuttavan vakavia ympäristövahinkoja tai jotka on tuomittu korruptiosta.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »