Suomenmaa : - Kuopioon suunniteltu jättimäinen sellutehdas nytkähti eteenpäin

06.05.2015 7.19

Kuopioon suunniteltu Finnpulpin jättimäinen sellutehdas alkoi tiistaina näyttää astetta todennäköisemmältä hankkeelta.

Finnpulp kertoi saaneensa kolme uutta kotimaista sijoittajaa, joista yksi on Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Finnpulpin saamat sijoitukset takaavat hankkeelle pesämunan, jonka avulla voidaan tehdä ympäristövaikutusten arviointi ja hakea ympäristölupaa.

Toimitusjohtaja Martti Fredriksonin mukaan tavoitteena oli tässä vaiheessa 1,5 miljoonan euron rahoitus, joka saatiin kasaan.

MTK SIJOITTAA Finnpulp-yhtiöön 0,5 miljoonaa euroa. Muut sijoittajat ovat Ingman Finance ja Grizzly Hill Capital AB, jonka omistaa suomalainen Gustaf Björnberg.

Fredriksonin mukaan hankkeen jatkosuunnitelmat tarkentuvat syksyn mittaan. Seuraava rahoituskierros voisi olla edessä noin vuoden päästä, kun ympäristöasioissa on päästy eteenpäin.

– Esimerkiksi ulkomaiset sijoittajathan eivät lähde tällaiseen hankkeeseen, jos ympäristöasiat eivät ole kunnossa ja ympäristölupa olemassa, Fredrikson sanoo.

KOKONAISUUDESSAAN tehdasinvestointi olisi noin 1,4 miljardia euroa. Kuopion tehdas tuottaisi havusellua ja muita biotuotteita.

Tehtaan havusellun tuotantokapasiteetti olisi 1,2 miljoonaa tonnia vuodessa.

MTK sanoo haluavansa olla mukana murroksessa, jossa globaali talous siirtyy biotalouden aikaan.

– Maailma tarvitsee selvästi enemmän uusiutuvista luonnonvaroista kestävällä tavalla valmistettuja tuotteita. Tässä vallankumouksessa haluamme olla mukana, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

KUOPION LISÄKSI myös Äänekoskelle on nousemassa jättimäinen biotuotetehdas. Metsä Groupin Äänekosken tehdas tuottaisi vuosittain noin 1,3 miljoonaa tonnia sellua.

Julkisuudessa on esitetty epäilyjä siitä, riittääkö puu molemmille uusille tehtaille. MTK ei näe tätä ongelmana.

MTK:lla on vahva luottamus biotalouden kasvuun ja Suomen metsäsektorin kilpailukykyyn, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Kuva: Jari Laukkanen

– Puumarkkinoiden toimintaa on viime vuosina kehitetty määrätietoisesti. Sadattuhannet metsänomistajat ovat vastanneet haasteeseen ja markkinoilla on merkittävä puun ylitarjontatilanne. Uuden tehtaan puuhuolto ei siten ole ongelma, Marttila sanoo.

Piia Leino

STT

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »