Heurekassa viihdytään myös pääsiäisenä

01.04.2015 1.54

 

Heureka, suomalainen tiedekeskus

Heureka tarjoaa koko perheelle yhteistä tekemistä myös pääsiäisenä säistä riippumatta. Heurekassa on tällä hetkellä nähtävänä suosikkinäyttelyt Maan alle sekä Lasten Heureka. Planetaariossa kävijät hurmaa uutuuselokuva Pimeä maailmankaikkeus.

Heurekan planetaarion uusin elokuva Pimeä maailmankaikkeus vie katsojat maailmankaikkeutta koskevien tutkimusten tuloksien ja havaintojen pariin. Elokuvassa esitetään katsojille maailmankaikkeuden tutkimuksen viimeaikaiset dramaattiset edistysaskeleet ja käydään läpi kosmologian tulevaisuuden näkymiä. Katsojat pääsevät tutustumaan pimeän energiaan – voimaan, joka kiihdyttää maailmankaikkeuden laajenemista. Elokuva tarkastelee tutkimuksen uuden ajan alkamista. Yhä suuremmat laitteet sekä maassa että avaruudessa paljastavat aiemmin tuntemattomia asioita kosmoksestamme. Elokuvan on tuottanut American Museum of Natural History.

Maan alle -näyttelyssä kävijä tutustuu geologian, kaivoksien ja maanalaisen rakentamisen maailmaan. Näyttelyssä pääsee mm. huuhtomaan aitoa kultaa ja ohjaamaan oikeaa kaivinkonetta. Mistä kivet koostuvat, ja mitä erilaisia mineraaleja tarvitaan älypuhelimen valmistamiseen? Entä kuinka maanalainen rakentaminen vaikuttaa arkielämäämme? Maan alle -näyttely tuo valaistusta näihin ja muihin kallioperää, mineraaleja, kaivoksia ja kalliorakentamista koskeviin kysymyksiin . Näyttely sukeltaa nimensä mukaisesti kaivoskuiluihin ja luolastoihin sekä tuo päivänvaloon monia mielenkiintoisia asioita jalkojemme alta.

Lasten Heureka -näyttely saa koko perheen leikkimään yhdessä! Näyttely jakautuu kolmeen teemaan: rakenna yhdessä, liiku ja pelaa sekä pallottele. Yhdessä rakennettavat näyttelykohteet kehittävät kognitiivisia taitoja ja tilan hahmottamista. Ryhmässä rakentaminen edellyttää myös yhteistyötaitoja. Liikkumisen ja pelaamiseen liittyvät näyttelykohteet kehittävät mm. tasapainoaistia ja ketteryyttä. Näyttelyssä on runsaasti pelejä, mutta niiden tavoitteena ei ole vain toisen voittaminen, vaan leikkisä ilmapiiri ja omien taitojen kehittäminen. Pallottele-näyttelykohteilla kehittyvät silmän ja käden yhteistyö sekä reaktionopeus. Myös asento- ja liikeaisti sekä tuntoaisti aktivoituvat pallotellessa. Monet näyttelykohteista soveltuvat liikuntarajoitteisille.

Maan alle- ja Lasten Heureka -näyttelyiden lisäksi samalla lipulla voi tutustua myös Heureka-klassikoihin sekä päänäyttelyn Suolistossa suhisee-, Kolikon tie-, Älykäs kaupunki- ja Suojaan! -näyttelyihin.

Pääsiäisen aukioloajat:

to 2.4. klo 10–17

pe 3.4. klo 10–18

la 4.4. klo 10–18

su 5.4. klo 10–18

ma 6.4. klo 10–18

 

Heureka on normaalisti avoinna:
ma–pe klo 10–17, to klo 10–20 ja la–su klo 10–18.

Liitetiedostot

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »