Yksityisteille haetaan uusia tieisännöitsijöitä

30.03.2015 20.33

metsatie.jpg

Yksityisteiden tieisännöitsijöitä on tähän mennessä koulutettu koko maahan yhteensä noin 250. Suomi on ainoa maa, jossa yksityisteillä on tieisännöitsijätoimintaa. Edelläkävijämaana Suomessa sitä on ollut jo yli 10 vuotta.

Saadut kokemukset ja palautteet ovat olleet niin hyviä, että tarkoituksena on tiivistää tieisännöitsijöiden palveluverkkoa. Kysyntätarpeen takia yleishyödyllinen Suomen Tieyhdistys kouluttaa ensi syksynä uudet, noin 20 tieisännöitsijää. Hakeutuminen koulutukseen tapahtuu huhtikuun aikana Tieyhdistyksen kotisivujen kautta.

Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Rahjan mukaan tieisännöitsijäksi soveltuu parhaiten henkilö, jolla on entuudestaan yksityistieasioiden perustuntemusta sekä lisäksi aitoa kiinnostusta ja yritteliäisyyttä palvella tiekuntia ja jopa kuntia. Valmennuskoulutuksesta huolehtii yleishyödyllinen Tieyhdistys liikenneviranomaisen tukemana.

Yksityisteiden tieisännöitsijät toimivat samalla periaatteella kuin esimerkiksi pienissä taloyhtiöissä isännöitsijät eli huolehtivat tiekunnan hallinnosta, teettävät kunnossapidon työt ja tarvittaessa junailevat tien parantamishankkeet.

- Toiminta on lähtökohtaisesti sivutoimista sopien melkein minkä tahansa muun ammatinharjoittamisen rinnalle. Nykyisin tosin kymmenkunta tekee tieisännöintiä jo päätoimisesti, kertoo Jaakko Rahja. 

- Idea on antaa vaihtoehto nykyiseen talkootyötyyppiseen yksityistieasioiden hoitoon, jos vastuunkantajia ei enää tiekunnan omasta joukosta löydy. Tiekunnat tai jopa kokonaisen kylän tiekunnat voivat antaa tieisännöitsijälle korvausta vastaan hoidettavaksi teittensä hallinnolliset tehtävät ja töiden järjestelyt, Rahja kuvailee tieisännöinnin nykytilaa.

- Tieisännöitsijä tarvitaan myös lisäämään yhteistyötä hajanaisessa yksityistienpidossa, jotta vähillä euroilla saataisiin tiet mahdollisimman hyvin pidettyä osakkaiden ja elinkeinoelämän tarpeita vastaavassa kunnossa.

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »