Ennätyssuuri Earth Hour pimentää maapallon tänä iltana

28.03.2015 6.00

WWF Suomi

Maailman suurin ilmastotapahtuma WWF:n Earth Hour on tänä vuonna suurempi kuin koskaan aiemmin. Tänään lauantaina kello 20.30–21.30 sadat miljoonat ihmiset ja tuhannet yritykset, yhteisöt ja ikoniset maamerkit sammuttavat valonsa osoituksena huolestaan ilmastonmuutoksesta.

Maailmanlaajuisesti tapahtumaan osallistuu peräti 172 maata ja aluetta – enemmän kuin koskaan aiemmin. Valomerkin ilmaston puolesta näyttävät Suomen lisäksi lukuisat ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta kriittiset maat kuten Brasilia, Yhdysvallat ja Kiina.

Valot sammuvat tänään yli 1200 ikonisesta maamerkistä sekä lähes 40 Unescon maailmanperintökohteesta. Earth Hourin aikana pimenevät muun muassa Eiffel-torni, Niagaran putoukset, New Yorkin Times Square, Rio De Janeiron Kristus-patsas, Ateenan Akropolis-kukkula sekä Lontoon Big Ben.

Suomessa Earth Houriin on ilmoittautunut mukaan satoja yrityksiä, kaupunkeja ja yhteisöjä sekä tuhansia yksityishenkilöitä. Suomalaisista maamerkeistä valonsa sammuttavat muun muassa Näsinneula, Finlandia-talo, Helsingin Tuomiokirkko, Puijon torni ja VR:n kivimiehet. Mukana on myös esimerkiksi peliyhtiö Rovio, joka sammuttaa Angry Birds Friends -pelin pimeän tunnin ajaksi. Myös Tasavallan Presidentin Kanslia, Veikkaus, Posti ja Finnair näyttävät valomerkin ilmaston puolesta. Kaupungeista mukana ovat esimerkiksi Oulu, Porvoo, Hanko, Kotka, Tampere, Vantaa, Jyväskylä, Järvenpää ja Turku. Kaikki Earth Houriin ilmoittautuneet tahot löytyvät osoitteesta http://earthhour.fi/tapahtumat.

Kata illallinen ilmaston puolesta

Earth Houria vietetään tänä vuonna Suomessa teemalla maailman suurin kynttiläillallinen. Teeman tarkoitus on herättää keskustelua ekologisesta ruuasta ja ruuan tuotannon ilmastovaikutuksista.

”Ruoka kuuluu jokaiseen päivään ja aiheuttaa ihmisen synnyttämistä hiilidioksidipäästöistä peräti viidesosan – yhtä paljon kuin liikenne. Ruuan negatiivisia ympäristövaikutuksia on kuitenkin helppo pienentää korvaamalla osa lihasta kasviksilla, minimoimalla ruokahävikin määrä ja suosimalla vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

”Haluamme kannustaa ihmisiä sammuttamaan tunnin ajaksi paitsi valot myös sosiaalisen median ja nauttimaan ekologista kynttiläillallista läheistensä seurassa. Samalla osoitamme päättäjille, että vaadimme pikaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, Rohweder summaa.

Earth Hour päätapahtuma kutsuu piknikille Sanomataloon

WWF Suomi kutsuu viettämään Earth Houria Helsingin Sanomataloon! WWF:n, Helsingin Sanomien, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ja Ilmastoinfon yhteistapahtumassa kuullaan kiinnostavia keskusteluja ruoka- ja ympäristöasioista sekä nautitaan piknikeväistä ja akustisesta musiikista.

Mukana tapahtumassa ovat Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder ja villiyrttikokki Sami Tallberg. Rennossa poliitikkopaneelissa peistä taittavat Paula Lehtomäki (kesk),Pilvi Torsti (sdp) ja Eija-Riitta Korhola (kok). Crystal Crew’n taianomainen tuliesitys avaa tapahtuman Kansalaistorin puolella ja musisoinnista pimeän tunnin aikana vastaavat Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani,Yona sekä Suora Lähetys. Lisätietoja tapahtumasta:
 http://www.earthhour.fi/tapahtumat/
earth-hour-piknik-sanomatalossa/

Aiemmin päivällä WWF Suomen ohjelmapäällikkö Jussi Nikula on keskustelemassa ruuan ympäristövaikutuksista Season Film Festivalilla esitetyn Cowspiracy -dokumentin päätteeksi. Lisätietoja tapahtumasta:
http://www.earthhour.fi/tapahtumat/
cowspiracy-keskustelutilaisuus/

Lisätietoja:

pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461
tiedottaja Kaisa Ryynänen, WWF Suomi, 050 345 5307

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »