Ratkaistaanko mormuskoinnin maailmanmestaruus lahnaa pyytämällä?

27.03.2015 18.31


Kuopiossa lauantaina ja sunnuntaina järjestettävän maailmanmestaruuskilpailun harjoituspäivä jätti kilpailijat odottaviin tunnelmiin. Harjoittelu antoi tasaisesti ahvenia, kiiskiä ja särkiä, mutta maailmanmestaruuden ratkaisevaa saalislajia ei kukaan halunnut varmuudella ennustaa. Mielenkiintoiseksi tulevan kilpailun tekee se, että kohtuullisen suuria, jopa kiloisia lahnoja on saatu kilpailualueen lähistöltä alkuviikon epävirallisissa harjoituksissa ja myös perjantaina.

MM-kisan ensimmäinen osakilpailu on Kuopionlahdella lauantaina 28.3. klo 10-13 ja toinen kilpailu sunnuntaina 29.3. klo 10-13. Kilpailuun osallistuvat joukkueet USA:sta, Ruotsista, Norjasta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä, Kazakstanista, Mongoliasta ja Suomesta. Kussakin joukkueessa on viisi kilpailijaa. Maailmanmestarit ovat selvillä sunnuntaina klo 17:30. Väliaikatietoja ja lopputulokset löytyvät kilpailun kotisivuilta (www.mormyshka2015.com).

Ruotsin joukkueen kapteeni Mathias Beckius piti kilpailuvesistöä haastavana, mutta hyvänä. Kalaa ei ole tasaisesti   kaikkialla, vaan laikuittain siellä täällä. Mathias ihmetteli särkien vähyyttä, mutta oli innostunut lahnojen paljoudesta.
"Jännittävä kisa tulossa", sanoi ilmiselvästi tyytyväinen Ruotsin joukkueen kapteeni.
Lauantaina pidettävää ensimmäistä osakilpailua varten joukkueet joutuvat tekemään ehkä ratkaiseviksi osoittautuvia taktisia valintoja. Keskittyäkö pienehköjen ahventen, kiiskien ja särkien ongintaan vai satsatako suuriin lahnoihin, joita   tulee, jos on tullakseen?

Mormuskoinnissa kilpaillaan jäälle rajatussa viidessä muutaman hehtaarin ruudussa. Kuopiossa on huipputilaisuus seurata maailman parhaiden pilkkijöiden suorituksia lähietäisyydeltä. Lisää tietoa saa kilpailun infopisteessä, jossa voi tutustua mormuskointivälineisiin, kalojen houkutteluun ja kalastustekniikkaan.

Suomen Vapaa-ajankalastajien joukkue lähtee kisaan suurin odotuksin. Kaksi vuotta sitten USA:ssa joukkueelle tuli henkilökohtaisen kilpailun maailmanmestaruus ja joukkuehopea. Kahdennestatoista maailmanmestaruuskilpailusta haetaan myös joukkuekultaa.

Maailman kilpakalastusjärjestöjen keskusjärjestön (CIPS) Federation Internationale de la Peche Sportive ed. (FIPSed, ”Makean veden kilpakalastuksen kansainvälinen liitto”) on myöntänyt järjestämisoikeuden Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestölle (SVK), joka järjestää kilpailun yhteistyössä Kuopion kaupungin kanssa. Käytännön järjestelyistä vastaa Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri. Kilpailun suojelija on maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo.

Lisätietoja:
Elisa Saarela, kilpailun johtaja, puh. 0440 478 601
Marcus Wikström, SVK:n kilpailuvastaava, puh. 045 110 2126

20.04.2024 17.00JENZ - synonyymi hakkurille on myös murskain
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä

Siirry arkistoon »