Junamatkustaminen vilkasta pääsiäisenä

25.03.2015 11.00

VR Group

Suosituimmat pääsiäisen junavuorot ovat täyttymässä. Osa yöjunista on jo myyty loppuun. Pääsiäisliikenteessä kulkee lisäjunia. Juhlapyhät vaikuttavat myös lähi- ja kaukojunien aikatauluihin.   

Kiirastorstai 2. huhtikuuta on pääsiäisen menoliikenteen vilkkain matkustuspäivä. Paluuliikenteessä vilkkainta on toisena pääsiäispäivänä 6. huhtikuuta. 

Pohjoisen yöjunat ovat erityisen suosittuja. Liikenteessä on lisäjunia Rovaniemelle ja Kolariin. Autopaikat on jo myyty loppuun useana päivänä, ja myös makuupaikat alkavat täyttyä. 

Kaukoliikenteen päiväjunissa on vielä tilaa, mutta osa junavuoroista on täyttymässä. Suosituimmat päiväjunat kulkevat Etelä-Suomesta Oulun, Joensuun ja Kuopion suuntiin.

Pääsiäispyhinä poikkeusaikataulut 

Pääsiäinen vaikuttaa sekä kaukojunien että pääkaupunkiseudun lähijunien aikatauluihin. Liikenteessä on myös lisäjunia ja -vaunuja. 

  • Kiirastorstaina 2.4. lähi- ja kaukojunat noudattavat perjantaiaikatauluja.
  • Pitkäperjantaina 3.4. junat kulkevat pääosin sunnuntain aikataulujen mukaisesti. Aamun kaukojunaliikenteessä liikennöi useita lisäjunia eri reiteillä. Pääradan lähijunaliikenteessä kulkee joitakin ylimääräisiä viikonloppuillan junavuoroja.
  • Lauantaina 4.4. ajetaan normaalein aikatauluin.
  • Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 5.4. junat kulkevat pääosin sunnuntain aikataulujen mukaan. Joitakin iltapäivän ja illan kaukojunavuoroja on peruttu. Pääradan lähijunaliikenteessä kulkee joitakin ylimääräisiä viikonloppuillan vuoroja.
  • Toisena pääsiäispäivänä 6.4. liikennöidään sunnuntaiaikataulujen mukaan.

Tarkemmat juna-aikataulut voi tarkistaa VR:n verkkosivujen matkahausta. Lisätietoja voi kysyä myös VR:n asiakaspalvelunumeroista tai aseman lipunmyynnistä. Verkkosivuilta löytyy myös tietoja ajankohtaisista tarjouksista. 

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »