Mikkeliin perustettava kehitysyhtiö käynnisti nimiäänestyksen

24.03.2015 10.01

Miktech Oy

Mikkeliin perustettava uusi kehitysyhtiö on käynnistänyt äänestyksen, jonka avulla etsitään nimeä kehitysyhtiölle. Äänestys on avoin kaikille, ja siihen voi osallistua 30.3.2015 saakka Miktech Oy:n, Miset Oy:n ja Mikkelin kaupungin verkkosivuilla.

Mikkeliin perustettava uusi kehitysyhtiö syntyy kevään 2015 aikana innovaatio- ja teknologiakeskus Miktech Oy:n ja Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy:n fuusion tuloksena. Miktechin ja Misetin henkilöstöltä on kerätty etukäteen ehdotuksia uuden kehitysyhtiön nimeksi.

Henkilöstön ehdotuksista avoimeen yleisöäänestykseen on valittu seuraavat vaihtoehdot:

Kehitysyhtiö Mikael Oy

Mikkeli Innovation Oy

Mikkelin alueen kehitys MAKEA Oy

Mikkelin alueen kehitysyhtiö MUIKKU Oy

Minnovation Oy

St Michel innovation Oy


Lisäksi kuka tahansa voi antaa uusia ehdotuksia yhtiön nimeksi äänestyksen jatkuessa. Äänensä tai ideansa voi antaa 24.-30.3.2015 osoitteissa:

www.miktech.fi

Uuden kehitysyhtiön brändityöryhmä ja johtoryhmä käsittelevät nimiehdotukset äänestyksen päätyttyä ja tekevät esivalinnan, jonka jälkeen uuden kehitysyhtiön hallitus valitsee yhtiön nimen kokouksessaan 7.4.2015.

Nimiäänestys on osa brändiuudistusta, jonka puitteissa Mikkeliin perustettavalle kehitysyhtiölle luodaan uusi nimi, logo ja graafinen ilme kevään 2015 aikana.

Lisätietoja:

Maarit Randelin,
toimistopäällikkö, Miktech Oy

Miktech Oy on innovaatio- ja teknologiakeskus, joka edistää tutkimustoiminnan ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä keskittyen uuden teknologian synnyttämiseen ja käyttöönottoon sekä teknologiayhtiöiden toiminnan kehittämiseen. Miktechillä on keskeinen rooli alueen kehittämistyössä, sillä Miktech koordinoi Mikkelin kaupungin kehittämisstrategian mukaisia kehityshankkeita teknologian saralla. www.miktech.fi

 

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »