OAK hakee lupaa isommille rekoille

23.03.2015 17.08

Oulun Autokuljetus Oy

”Green Double on OAK:n tulevaisuuden kuljetuslaivue" 

Suomen teillä nähdään jo tänä vuonna koko joukko uusia rekkoja, joissa on kuormaa yli 50 % enemmän kuin nykyisissä yhdistelmissä. OAK:n toimitusjohtaja Jaana Kokko uskoo, että uusi kalusto tuo kaivattua tehoa rahtiliikenteeseen. ”Suurempi kuljetuskapasiteetti vähentää kalustoa maanteillä ja auttaa optimoimaan kuljetuksia tehokkaammiksi. Se näkyy myös pienempinä päästöinä”, Kokko sanoo. OAK, Scania ja NTM aloittivat viime vuonna yhteisprojektin, jonka tarkoituksena on kehittää OAK:lle ympäristöystävällinen, erikoispitkä Green Double -yhdistelmä.

oak_greendouble-rekka.jpg

”Suunnitelmamme on hyödyntää Etelä-Suomi–Oulu-rahtiliikennettämme molempiin suuntiin. Yhdistelmämme monipuolisuus avaa uusia mahdollisuuksia erilaisille kuljetuksille. Pohjoiseen ajamme elintarvikkeita ja etelään massatavaraa, jonka kuljetuksissa suurempi kantavuus on merkittävää. Green Doublen perävaunumme olemme mitoittaneet niin, että saamme kyytiin kerralla kahden 40 jalan merikontin kuorman – tai 66 eurolavapaikkaa”, Kokko kiittelee suunnittelua.

Yhdistelmälle on haettu helmikuussa Trafilta kaksi poikkeuslupaa liikennöintiin Oulu–Etelä-Suomi-välillä. OAK:ssa yhdistelmällä haetaan kustannustehokkuutta suurempien lastien ja pienempien polttoainekulujen ja päästöjen myötä.

”Green Double -yhdistelmämme ovat paitsi asiakkaidemme myös muiden autoilijoiden ja ympäristön etu. Suunnittelussa olemme huomioineet, että ajoneuvon teho, hallittavuus ja turvallisuus perustuvat lakiin ajoneuvojen käytöstä tiellä. Turvallisuutta lisäävät itseohjautuvat akselit takana, optimoidut akselivälit ja nastarenkaat talvella. Turvaseikkojen lisäksi on mukava muistaa, että ajossa olevien rekkojen määrä vähenee. Trafilta odottelemme päätöksiä toukokuussa – toivottavasti myönteisiä”, OAK:n Kokko sanoo.

OAK:n Green Double -yhdistelmä koostuu Scanian R730 -puoliperävaununvetäjästä ja kahdesta NTM:n valmistamasta FRC-luokitellusta välitasoilla ja sivuovilla varustetusta puoliperävaunusta. Pituutta yhdistelmällä on 32 metriä. Sen suurin sallittu massa on 88 tonnia, joten kantavuutta saadaan jopa 53 % enemmän kuin perinteisillä yhdistelmillä. Kuormatilojen ympäristöystävälliset, hiilidioksidilla toimivat CryoTech CT-15 -kylmäkoneet ovat Suomen ensimmäiset runkoliikenteessä. Yhdistelmät merkitään pitkä kuljetus -merkinnöin.

Tutkimus tulossa

Mikäli Trafin päätös lupahakemukselle on myönteinen, OAK teettää tutkimuksen Green Double -yhdistelmien kannattavuudesta ja toimivuudesta suomalaisessa liikenteessä. 

”Autoihin on suunniteltu tiedonkeruujärjestelmät, jotka tallentavat niin paikkatiedot, ajetut kilometrit kuin kulutuksenkin. Saamme myös arvokasta tietoa ajokäyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa. Tiedot analysoimme yhdessä Scanian ja NTM:n kanssa.”

Lisätietoja:
Jaana Kokko, toimitusjohtaja
Puh. 044 712 5852
Sähköposti: jaana.kokko@oak.fi 

Jussi Kinnunen, kuljetuspäällikkö
Puh. 044 712 5865
Sähköposti: jussi.kinnunen@oak.fi

Yhteistyökumppanit:

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »