Millä keinoilla Suomen vientiä nostetaan?

06.03.2015 1.50

vienti_lautaa_satama.jpg

Innovatiiviset ratkaisut tuovat apua maailmanlaajuisiin ongelmiin ja parantavat ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Kun vienti kasvaa, syntyy uusia työpaikkoja.

Suomen talouden moottori ovat kilpailukyiset tuotteet ja palvelut, joilla on kysyntää maailmalla.

”Tekesin ja Team Finlandin tavoitteena on vaikuttaa siihen, että pk-yritysten vienti kaksinkertaistuu vuoteen 2020 mennessä”, Tekesin pääjohtaja Pekka Soini sanoo.

Tekesin rahoituksella yritykset voivat kehittää uusia ratkaisuja energiaan, jätteistä ja ympäristöstä huolehtimiseen, kaupungistumiseen ja liikkumisen palveluihin. Digitalisoitumisesta hyötyvät uudistuva teollisuus, terveydenhoito ja uudet liiketoiminnat. Uudet innovaatiot auttavat pitämään huolta ihmisistä ja elinympäristöstä.

Kasvun karavaani starttasi Tampereelta

Kasvun karavaani -kiertueen avauksessa Tampereella Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen avasi EU:n investointipakettia. Kiertueen EU-aiheisia teemapäiviä järjestetään eri puolilla maata 2015 ja 2016. Teemapäivien aikana keskustellaan kasvu-, työllisyys- ja kilpailukykypolitiikasta sekä alue- ja rakennepolitiikasta.

Euroopan investointiohjelman tavoite on seuraavan kolmen vuoden aikana lisätä vähintään 315 miljardilla eurolla investointeja EU:n alueella. Komissio korostaa investointiympäristön laajaa kehittämistä. Tämä pitää sisällään digitaalisten ja palvelusisämarkkinoiden vauhdittamisen sekä esimerkiksi byrokratian keventämisen.

Eurooppa tarvitsee uusia rohkeita toimia

”Euroopan investointiohjelmassa pitäisi luoda riskirahastoja innovatiivisimmille yrityksille skaalausvaiheen rahoittamiseen. Myös perinteisten toimialojen yritysten edellytyksiä hyödyntää digitaalisuutta pitää parantaa”, Soini sanoo.

Tekes lanseeraa ensi viikolla Digital.Finland.GO! -tapahtumassa kolme ohjelmaa: 5thGear, Teollinen internet ja Terveyttä biteistä. Ohjelmat vauhdittavat digitalisoitumista ja digitaalisia sisämarkkinoita, jotta voidaan skaalata toimintoja suurempaan mittakaavaan.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »