Kokemukset HCT-testiyhdistelmistä ovat hyvät

08.03.2015 10.00

UPM:n Kaukaan tehtailla Lappeenrannassa kohtaavat sekä Orpe Kuljetuksen suuren hyötykuorman HCT-puutavara-auto sekä Speed Oy:n konttiliikenteen suurikapasiteettinen moduuliyhdistelmä, jota liikennöivät Trafin poikkeusluvan mukaisilla reiteillä. Ajoneuvot testaavat käytännössä yhdistelmien toimivuutta kaluston ja toiminnan edelleen kehittämiseksi.

Tavoitteena on normaaliin päätieliikenteeseen sopiva, turvallinen ja tehokas yhdistelmä, jonka hyötykuorma on nykykalustoa suurempi ja päästöt pienemmät. Orpen testiyhdistelmä on ollut liikenteessä vuoden 2014 lokakuun alusta alkaen ja Speedin ekorekka vuoden 2013 marraskuusta lähtien. Molemmilla ajoneuvoilla on tähän mennessä ajettu sekä kesä- että talvikeleissä, ja kokemukset liikennöinnistä ovat hyvät.

Kuljetustehokkuus parantunut ja päästöt kuljetettua tonnia kohti alentuneet

Yksi molempien tutkimushankkeiden tavoitteista on kuljetustehokkuuden parantaminen. Reitistöt suunniteltiin huolellisesti jo ennen poikkeusluvan anomista niin, että meno-paluu-kuljetukset olivat mahdollisia.

”Orpen testiauto kuljettaa puuta UPM:n Kotkassa sijaitsevan satamaterminaalin sekä Kymin, Savonlinnan, Kaukaan ja Pelloksen tehtaidemme välillä”, kertoo UPM:n kehitysasiantuntija Janne Kukkura. ”Auto kuljettaa kullekin tehtaalle sen käyttämää puutavaraa ja ottaa tehdasvarastoista mukaan seuraavan tehtaan puut. Viiden ensimmäisen kuukauden kokemukset ovat olleet kaiken kaikkiaan positiiviset. Kokonaiskuljetustehokkuus on normaaliyhdistelmää huomattavasti parempi ja tyhjänä ajo on vähentynyt merkittävästi. Tämä on myös ympäristön kannalta myönteistä, sillä yhdistelmän päästöt kuljetettu tonnia kohti ovat selkeästi muita kuljetuksia alhaisemmat”, Kukkura jatkaa

”Merikonttien meno-paluu-kuljetukset ovat vähentäneet polttoaineen kulutusta ja siten myös vähentäneet pakokaasupäästöjä, mikä on ollut yksi hankkeemme tärkeimpiä tavoitteita”, Speed Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Vallas toteaa. ”Asiakkaidemme kuten UPM:n Kaukaan sahan ja paperitehtaan merikonttien saatavuus on parantunut sen lisäksi, että toimintamallista on heille myös selkeitä kustannusetuja. Myös oman kalustomme ajankäyttö on tehostunut.”

Testiyhdistelmät liikkuvat normaaliliikenteessä

Sekä Orpen puutavara-auton että Speedin konttirekan perässä on merkintä ”Pitkä kuljetus” merkiksi muulle liikenteelle, että edessä menee hieman normaalia pidempi yhdistelmä. Mikään muu ei erota testiajoneuvoja muussa liikenteessä.

”Aloitimme liikennöinnin lokakuussa ja ajokelit ovat vaihdelleet kuivasta kesäkelistä lumi- ja räntäsateeseen”, Orpe Kuljetuksen toimitusjohtaja Seppo Ora kuvaa kuljettajiensa arkea. ”Kaikissa olosuhteissa meno on ollut normaalia. Vaikka yhdistelmän kokonaispaino on 94 tonnia, ajamme muun liikenteen tahtiin myös tiukimmilla mäkiosuuksilla.”

”Ekorekkamme ajettavuus on hyvä”, Tuomo Vallas kertoo Speedin testiyhdistelmästä. ”Kuormattuna se on vakaampi kuin 25 m moduuli. Tyhjänä ajettaessa sivutuuli tuntuu herkemmin, koska pinta-alaa on enemmän. Se ei kuitenkaan häiritse liikennöintiä.”

Viisivuotisissa tutkimushankkeissa selvitetään toimintaa laaja-alaisesti

Orpe Kuljetuksen testiyhdistelmän testaus on osa Metsäteollisuus ry:n ja Metsäteho Oy:n koordinoimaa tutkimushanketta. Viisivuotisen tutkimushankkeen aikana selvitetään muun muassa liikenneturvallisuutta, kuljetustehokkuutta, toimintatapaa, kustannustehokkuutta sekä tierakenteen ja kaluston teknisten ominaisuuksien optimointia yhdistelmän ominaisuuksien lisäksi.

”Perustiedon keruu on aloitettu ja neuvottelut tarkemmista tutkimushankkeista eri yliopistojen ja muiden tahojen kanssa ovat käynnissä”, Janne Kukkura kertoo. ”Tavoitteena on hyödyntää testikuljetuksia mahdollisimman laajasti sekä kaluston että logistiikkaratkaisujen kehittämisessä.”

Speedin tutkimushankkeessa keskeistä on ympäristövaikutusten vähentäminen kuljetettua tonnikilometriä kohden sekä sisämaanterminaalitoiminnan (dryport) mahdollisuuksien kartoittaminen Suomessa.

Yksityiskohtaista tietoa kerätään mm. monenlaisten älyliikenteen sovellusten käyttämisestä HCT-ajoneuvossa, yhdistelmän mitoituksen vaikutuksista stabiliteettiin kuormattuna sekä  raskaan kaluston talvi- ja nastarenkaiden pito- ja ajo-ominaisuuksista ja kulutuskestävyydestä.

Yhteistyökumppanit 

Yliopistojen ja muiden tutkimusta tekevien osapuolien lisäksi kalustovalmistajien merkitys hankkeessa on suuri. Sekä Orpe Kuljetuksen että Speedin testiyhdistelmän vetoauto on Volvo FH16. Orpen perävaunujen valmistaja on Jyki. Speedin moduuliyhdistelmän kehitysyhteistyö-kumppani on Närko. Speed tekee yhteistyötä myös Nokian Renkaiden ja Neste Oilin kanssa.

Lisätietoja:

Seppo Ora, toimitusjohtaja, Orpe Kuljetus Oy, puh. 040 961 7118

Tuomo Vallas, toimitusjohtaja, Speed Oy, puh. 0400 499 011

Janne Kukkura, kehitysasiantuntija, UPM, puh. 040 548 6305

Katso myös video:
Tulevaisuuden puutavara-auto testauksessa,
UPM ja Orpe

Kuvia ajoneuvoista löytyy osoitteesta:
http://pet.upm.com/?cart=8980-dcbibfiekd&l=FI

Aiemmin julkaistut tiedotteet:

2.6.2013 UPM testasi 100 tonnia painavia ja
yli 25,25 metriä pitkiä ajoneuvoyhdistelmiä
,
UPM ja Orpe

13.11.2013 Ekorekka vähentää päästöjä jopa 40 %, Speed

14.8.2014
Nykyistä suurempia kuormia kuljettavien
puutavara-autojen kehitystyö jatkuu
, UPM ja Orpe

6.10.2014
Orpe Kuljetuksen yli 76-tonninen kokeiluyhdistelmä
alkaa kuljettaa UPM:n puutavaraa Itä-Suomessa
, UPM ja Orpe

 

Speed Oy:n 90 tonnin moduuliyhdistelmälle Liikenteen turvallisuusvirasto, Trafi myönsi 19.11.2013 viiden vuoden kokeiluluvan. Orpe Kuljetuksen 94 tonnin kokeiluyhdistelmälle lupa myönnettiin 30.9.2014.

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

Valkealalainen Orpe Kuljetus Oy tunnetaan palvelualttiina ja vakavaraisena kuljetusverkoston rakentamisen edelläkävijänä Suomessa metsäkuljetusten alalla. Yritys on perustettu 1984 ja sen omistaa Seppo Ora. Johtamallaan kuljetusverkostolla yritys pystyy olemaan asiakkaitaan kohtaan joustava, täsmällinen ja ammattitaitoinen. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä kolmekymmentä puutavaran kuljetukseen tarkoitettua ajoneuvoyhdistelmää, joista yhdeksän on yrityksen omia. Yritys haluaa korostaa yrittäjäyhteistyön merkitystä ja yhteistyökumppanuuksia.

Orpe Kuljetus Oy:n liiketoiminta ja sitä kautta työntekijämäärä sekä liikevaihto ovat kasvaneet tämän vuosituhannen puolella vakaasti. Tällä hetkellä liikevaihto on kymmenen miljoonan euron luokkaa. Kasvu on ollut harkittua ja liiketoiminnan kasvuun liittyviä riskejä on vältetty. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kaksikymmentä työntekijää tai toimihenkilöä. Välillisesti Orpe Kuljetus Oy työllistää noin 70 henkeä yrittäjäverkoston yhteistyökumppanuuksissa. www.orpe.fi 

Speed Oy on merikonttikuljetuksiin erikoistunut kuljetusalan ammattilainen. Yksityisessä omistuksessa oleva yritys tarjoaa, kehittää ja tuottaa laadukkaita yksikkökuljetuspalveluita varustamoille, niiden edustajille, suurille suomalaisille tuonti- ja vientiyrityksille sekä huolintaliikkeille.

Speedillä on yli 20 vuoden kokemus merikonttien kuljettamisesta. Monipuoliseen ja tehokkaaseen kokonaispalveluun kuuluu perinteisen kuljetustapahtuman lisäksi laajat oheispalvelut kuten tuonti- ja vientiselvitykset, pilkutukset, purkaukset, lastaukset, tullaukset ja erikoiskuljetusluvat.

Internet-pohjaisen SpeedOnline kuljetusten tilaus- ja seurantajärjestelmän ansiosta kuljetukset hoidetaan tehokkaasti, aikaa säästäen ja kustannukset minimoiden.

Marraskuussa 2008 Speed muutti upouusiin toimitiloihinsa Vuosaaren satamaan. Lisäksi yrityksellä on toimipisteet Kotkassa Mussalon satamassa ja Lahden seudulla Hollolassa.

Ps Laajemmat artikkelit seuraavissa Metsäalan Ammattilehdessä ja XX Magazinessa.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »