Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu Brysselissä arktiseen dialogiin

04.03.2015 12.15

Greenpeace ja tapahtumajärjestäjä QED järjestävät Brysselin lähellä korkeatasoisen arktisen dialogin 4.3.2015. Suomen ulkoministeriö toimii tapahtuman virallisena suojelijana. Dialogin tavoitteena on mahdollistaa keskustelu arktisen ympäristön suojelua koskevista keinoista sekä tuoda esille ympäristönäkökulmia, kun EU alkaa valmistella seuraavaa tiedonantoaan EU:n arktisesta politiikasta.

Iltapäivän aikana järjestetään kaksi korkeatasoista paneelia. Ensimmäinen paneeli keskittyy arktisten alueiden ympäristöuhkiin, globaaleihin toimiin, joiden vaikutukset tuntuvat ennen kaikkea arktisilla alueilla ja pohtimaan kysymystä millaisia hallinnollisia rakenteita arktisten asioiden suojeluun tarvittaisiin. Toisessa paneelissa pohditaan arktisten alueiden suojelua ja EU:n roolia siinä. Paneelissa tarkastellaan myös pohjoisnapaa lähellä olevien kansainvälisten vesialueiden tilannetta. EU on julkaisemassa uudistettua arktista linjaustaan loppuvuonna ja Euroopan parlamentti on ottanut myös aktiivisen roolin arktisessa politiikassa.

Seminaarin osallistujat ovat eurooppalaisia päättäjiä, ministereitä sekä yritysten että järjestöjen edustajia. Maltalainen ympäristö- ja merikomissaari Karmenu Vella pitää pääpuheenvuoron seminaarissa. UlkoministeriTuomiojan ohella panelisteina toimivat mm. Islannin ulkoministeri Sveisson sekä videolinkin kautta Virgin-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Richard Branson ja yhdysvaltalainen ympäristöaktivisti Al Gore.

Lisätietoja:
erityisavustaja Tarja Kantola,
puh. 040 590 4119.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »