Yleistä jauhemaalauksesta

21.08.2016 1.11

Jauhemaalauksesta käytetään montaa nimitystä kuten: pulverimaalaus, jauhepinnoitus, jauhelakkaus ja polttomaalaus. Nimitys vaihtelee sen mukaan mistä kielestä se on lähtöisin. Englanniksi oikea termi on powdercoating, ruotsiksi pulverlackering, saksaksi Pulverbeschichtung.

jauhemaalaus.jpg

Tämä ympäristöystävällinen ja kustannustehokas kuivamaalausmenetelmä keksittiin jo 1960-luvulla. Sen voittokulku alkoi kuitenkin vasta 1980-luvulla kehitettyjen parempien maalien, uuden ruiskutus- ja korkeajännitetekniikan ansiosta. Nykyisin jauhemaalaus on monissa kohteissa täysin ylivoimainen märkämaaleihin verrattuna. Jatkuva kehitystyö ja uudet maalilaadut parantavat menetelmän kilpailukykyä edelleen.   

Pulverimaalien ominaisuudet, sävy, kiiltoaste, materiaali ja pinnanlaatu valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Maalaamon tehtävä on levittää jauhe kappaleen pintaan ja viimeistellä maali polttouunissa. Voidaan sanoa, että maalijauhe on puolivalmiste, joka tehdään valmiiksi maalaamon uunissa. Tämä maalin valmistaminen, jota verkkouttamiseksi tai paistoksi kutsutaan, pitää tapahtua juuri oikealla tavalla hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.

Jauhemaaleja valmistetaan lukuisista materiaaleista. Yleisimmin käytettyjä ja Suomessa helposti saatavia ovat polyesteri- ja epoksimaalit sekä näiden sekoitus epoksipolyesteri. Melko yleisiä ovat myös polyuretaanit ja silikonijauheet. Oikean maalilaadun valinnassa auttaa asiantunteva maalausyritys. Vaikuttavia tekijöitä on paljon, mutta hyvällä yhteistyöllä löydetään varmasti kestävä ja kustannustehokas ratkaisu. Kun maalauksella on kiire ja kustannukset on pidettävä kurissa, valitaan maaliksi maalaamon tai maalikauppiaan varastotuote. Maalin valintaa voidaan lähestyä myös tarvelähtöisesti ja silloin vaihtoehtoja on paljon. Annamme mielellämme nykyisille ja tuleville asiakkaillemme opastusta oikean maalin valintaan. Kerromme materiaalien vahvuudet, jolloin asiakkaan tehtävä helpottuu. Asiakkaat kyllä tietävät, mikä ominaisuus on valmiissa tuotteessa tärkein.

Polyesteri

Sekä sisä- että ulkokäyttöön sopiva polyesteri on yleisin jauhemaali. Se palvelee hyvin myös erilaisten koneiden, laitteiden ja rakennuskomponenttien maalina. Polyesterilaatuja on useita: niin sanottu maatalouspolyesteri, julkisivulaatu ja highdurable julkisivulaatu. Värisävyjä voi valita RAL K-7 Classic ja RR-sävyinä (Rautaruukki).

 

Epoksi

Epoksimaaleja käytetään kohteissa, joissa vaaditaan hyvää mekaanista ja kemiallista kestävyyttä. Epoksilaatuja on useita ja reseptivaiheessa ominaisuuksia voidaan säätää käyttötarpeen mukaan. Joitain epoksilaatuja on saatavana tehtaan hyllytavarana. Epoksimaaleille on ominaista maalin nopea virttyminen ulkokäytössä. Epoksimaalin pinnalle nouseva virttyminen on epoksin "ruostetta", joka suojaa maalikerrosta UV-rasitukselta. Virttyminen ei vaikuta maalipinnan kestävyyteen.

 

Epoksipolyesteri

Tuttavallisemmin mikseri. Miksereitä käytetään yleensä sisäkäyttöön tulevissa laitteissa, joissa vaaditaan hyvää mekaanista kestävyyttä ja pinnanlaatua. Epoksipolyestereitä käytetään usein laitteissa, joiden valmistuskustannukset halutaan mahdollisimman alas. Kustannuksista tinkiminen onnistuu, koska mikserit verkottuvat matalassa lämpötilassa ja nopeammin kuin polyesterit, jolloin maalausaika lyhenee. Maalin pigmenttien laadustakin voidaan tinkiä, koska niiden ei tarvitse kestää suoraa auringonvaloa. Varastotuotteina pidetään joitain epoksipolyesterisävyjä, mutta usein maali valmistetaan varta vasten asiakkaan tilauksen mukaan.

 

Polyuretaani

Uretaanimaalit sopivat erinomaisesti ulkokäyttöön. Ne kestävät hyvin auringon UV-säteilyä ja mekaanista rasitusta. Uretaani on oikea valinta silloin kun polyesterin ominaisuudet eivät riitä. Käyttökohteita ovat esimerkiksi ajoneuvot, metsä- ja peltotyökoneet sekä polkupyörien rungot. Yleensä uretaanimaalit valmistetaan käyttökohteen mukaan, varastotuotteina niitä on satunnaisesti. Uretaanilakkoja on hyvin saatavana sekä kirkkaina että sävytettyinä. Monesti päädytään ratkaisuun, jossa maalataan ensin tuotteen perussävy polyesterillä ja suojataan se kiiltävällä ja kovalla uretaanilla.

 

Akryyli

Akryylipulvereita käytetään lähinnä autoteollisuudessa autonkorien lakkauksessa. Akryyleillä saavutetaan pulvereista paras ja näyttävin pinta. Ongelmana on, että ne vaativat kokonaan omat laitteensa. Niitä ei voida käyttää maalauslinjassa rinnan muiden laatujen kanssa. Akryylejä ei ole saatavana varastotuotteena.

 

Silikoni

Silikonijauheita kutsutaan tuttavallisemmin kuumankestojauheiksi. Käyttökohteita ovat yleisesti grillien, kiukaiden, tulipesätarvikkeiden ja pakoputkien maalaus. Värivalikoimassa on harmaita, hopeita ja mustan sävyjä. Kuumankestomaalit kehittyvät nopeasti ja niiden saatavuus paranee koko ajan.

 

Antigraffiti

Antigraffitijauheella käsitelty pinta on perinteisiä maaleja helpompi puhdistaa töherryksistä. Antigraffitimaalit ovat uretaanimaaleja, mutta ne ovat pinnaltaan vielä kovempia ja tiiviimpiä. Antigraffitipinnoite on saatavana myös lakkana, jolloin pohjaväri voidaan tehdä polyesterimaalilla Ominaisuus voidaan rakentaa myös suoraan maaliin, mikä voi olla järkevää kun pinnoitettavaa on paljon.

 

Sinkkimaali

Sinkkimaaleja valmistetaan sekä pohja- että pintamaaleina. Pintamaaleissa on perinteiseen jauhemaaliin lisätty muutama prosentti sinkkiä ja sinkkifosfaattia korroosionestokykyä parantamaan. Pohjamaaliksi tarkoitetut sinkkijauheet sisältävät jopa 75 % erilaisia sinkkiseoksia ja sinkin oksideja. Varsinaista pulverimaalia seoksessa on vain muutama prosentti sitomassa sinkkipölyn pinnoitettavaan kappaleeseen. Nämä pohjamaalit maalataan verkkottumkisen jälkeen polyesteri- tai uretaanimaalilla. Sinkki- ja pintapulverin yhdistelmää käytetään kovan ilmastollisen rasituksen kohteissa, joiden suunniteltu elinkaari on pitkä. Korroosioluokat C4–C5.

 

Antibakteeri

Antibakteerimaaleilla voidaan parantaa hygieniatasoa. Tyypillisiä kohteita ovat sairaalat, keittiöt ja tutkimustilat. Antibakteeriset maalit tappavat hyvin nopeasti lähes kaikki mikrobit ja bakteerit, jotka ovat kosketuksissa maalipinnan kanssa. Antibakteerinen maali ei poista siivouksen tarvetta, se toimii vain ollessaan puhdas. Valmistajien todistukset kertovat miltä bakteereilta maalit suojaavat ja minkä standardien mukaan ne ovat testatut. Varastotavarana on joitain värisävyjä ja tilauksesta antibakteerinen ominaisuus voidaan lisätä lähes mihin tahansa sävyyn.

 

Antistaattinen

Antistaattiset eli ESD -jauheet ovat lähinnä elektroniikkateollisuuden käyttöön kehitettyjä sähköä johtavia maaleja. Tavalliset pulverimaalit ovat erittäin hyviä eristeitä ja tämä on ongelma kohteissa, joissa ei saa esiintyä staattista sähköä. ESD -maalilaatuja on useita. Sähkönjohtavuus ja eristävyys täytyy määritellä tilattaessa.

 

Antiikkimaalit

Antiikkimaaleissa on kaksi sävyä, jotka eivät sulaudu toisiinsa, vaan maali muodostaa kaksivärisen lopputuloksen. Sävyt ovat usein valittu niin, että kontrastivärinä on musta, jolloin lopputulos muistuttaa patinoitunutta pintaa. Antiikkimaalien pinta on aina melko voimakkaasti strukturoitunut.

 

Metallihohtomaalit

Metallihohtovaihtoehtoja on useita, joitain sävyjä löytyy varastosta. Valmistuksessa suositaan RAL järjestelmän Classic-K7 ja Effect-E2 sävyjä.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »