Raju isku kotimaiselle metsäenergialle

29.01.2015 17.13


Bioenergia ry

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen tänään (29.1.2015) metsähakkeen jakamisesta kahteen luokkaan. Tuki puolitettaisiin osalle metsähaketta. Hallituksen jakoesitys lisää byrokratiaa ja vie metsähakkeen käyttöä taaksepäin. 

Byrokraattinen jako pahentaa paikoin erittäin heikkoa kotimaisen energian tilannetta entisestään. Useat haketta käyttävät energiayhtiöt ovat ilmoittaneet lopettavansa tai vähentävänsä hakkeen käyttöä, mikäli jakoesitys etenee eduskunnassa. 

Heikentyneen kysynnän vuoksi kotimaisia polttoaineita on jo tällä hetkellä varastoissa ennätysmäärät. Metsähakkeen tuki tarvitaan nostamaan kotimainen metsäenergia tuontienergian edelle. 

Useiden eri selvitysten mukaan Suomen kasvavat metsät mahdollistavat sekä metsäteollisuuden investoinnit että puuenergian lisäämisen. 

Suomi on jäänyt jälkeen kestävän hakkuumäärän tavoitteista usean vuosikymmenen ajan. Puuta riittää kaikkiin tarpeisiin ja se ohjautuu jo nyt oikeisiin käyttökohteisiin jalostusarvon ja maksukyvyn mukaan. 

Asian esitelleellä työ- ja elinkeinoministeriöllä on käytössään malli, jolla seurataan onko energiapoliittisilla tuilla ollut vaikutusta kuitupuun hintaan. Ministeriön itsensä mukaan minkäänlaista tällaista vaikutusta ei ole havaittu. Ministeriö arvioi myös, että mikäli tällaisia vaikutuksia edes ilmaantuisi, koskisivat ne silloinkin vain osaa puunhankinta-alueista. 

Lakiesityksen valmistelun aikataulu on ollut kohtuuton. Asiassa olisi tullut ottaa aikalisä viimeistään täystyrmäyksen saaneen lausuntokierroksen jälkeen. Yhteensä 35 eri lausujaa piti rajausta tarpeettomana. Muun muassa metsätalouden asioista vastaava maa- ja metsätalousministeriö piti esitystä käytännössä toteuttamiskelvottomana. 

Näistä seikoista huolimatta eduskunnalle on annettu esitys, joka tulisi voimaan mahdollisimman nopeasti ja ulottuisi koko maahan. Toivottavasti eduskunnalla on mahdollisuus asian perusteelliseen käsittelyyn. 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jyrki Peisa, Bioenergia ry, puh. 050 364 0836

15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen

Siirry arkistoon »