Yhä useampi metsäomistaja hyödyntää metsänhoidossa verkkosovelluksia.

27.01.2015 10.42

​​Tuore metsäsuunnitelma antaa kokonaiskuvan metsäomaisuuden tilasta ja varmistaa toisaalta, ettei mikään kuvio pääse jäämään oman onnensa nojaan. Hoitotyöt on edullisinta toteuttaa, kun ne tehdään ajoissa, ja siten niistä saadaan paras hyöty.

The Biofore Company UPMVuosien mittaan metsäsuunnitelma tuo metsänhoitoon jatkuvuutta ja ohjaa metsän kestävään käyttöön. Kun suunnitelman kymmenvuotiskausi on päättymässä, on aika tehdä maastotyöhön perustuva päivitys ja määritellä seuraavan kymmenvuotiskauden toimenpiteet. Näin suunnitelma pysyy tuoreena ja metsä säilyy tuottavana myös tuleville sukupolville. Metsänomistajasukupolven vaihtuessa metsäsuunnitelma on aivan ehdoton työkalu. Sen merkitys korostuu edelleen siinä tapauksessa, että uusi sukupolvi ei enää asu metsänsä lähellä.

Yhä useampi metsäomistaja hyödyntää metsänhoidossa verkkosovelluksia.

Kumppanuusasiakkaille on tarjolla verkkometsäsuunnitelma, joka laajentaa perinteisen metsäsuunnitelman käyttömahdollisuuksia – sen tietoja ylläpidetään, sen kautta tavoittaa helposti asiantuntijan ja sitä voi käyttää aina kun on internetin ulottuvilla.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »