Savon Sanomat: Kuopioon vireillä metsäteollisuuden jättihanke

26.01.2015 1.01

savonsellu.jpg

Savon Sanomat kertoo että Kuopion alueelle viritellään merkittävää metsäteollisuuden hanketta.

Savon Sanomien hanke on ollut pienen piirin tiedossa ainakin parin vuoden ajan. Asiasta on tihkunut mediaan tietoja. Lehti kirjoittaa hankkeesta, jota verrataan mittaluokassa jopa Metsä Groupin Äänekosken projektiin.

”Kuopioon puuhataan parhaillaan metsäteollisuuden suurhanketta, joka lisäisi merkittävästi puun käyttöä keskisessä Suomessa. Virkamiehet, johtavat luottamushenkilöt ja yritykset vaikenevat tehdassuunnitelmista, joiden mukaan uusi puunjalostuslaitos tulisi Kuopion alueelle. Loogisin sijainti olisi Savon Sellu Oy:n tehdaslaitoksen yhteydessä tai sen läheisyydessä Sorsasalossa”, kirjoittaa Savon Sanomien toimittaja Vesa Kärkkäinen.

Kuopion alueen laitoskokonaisuuden yksityiskohdat tai työllisyysvaikutukset ovat vielä auki.

”Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa, minkä tyyppisestä metsäteollisuushankkeesta on kyse. Voi olla, että hanke on usean yrityksen yhteenliittymä tai yksi yritys”, Savon Sanomissa  todetaan.

Alueella on hyvät edellytykset hankkeelle, lehdessä muistutetaan.

”Kuopioon tulevasta puunjalostuskokonaisuudesta ei ole vielä lopullisia päätöksiä, mutta toivottavasti sellaisia saadaan pian. Toteutuminen ei varmasti jää kiinni Kuopion päätöksenteosta. Kuopio sai aikoinaan Ikean, koska päätöksenteko oli nopeata ja palvelu pelasi”, Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen kirjoittaa kommentissaan.

Lontooseen listattu Powerflute omistaa aiemmin Metsäliiton hallussa olleen Savon Sellun, joka valmistaa kartonkia Kuopion Sorsasalossa. Irlantilainen sijoittaja, metsäteollisuuslegenda Dermot Smurfit on Powerfluten hallituksen puheenjohtaja.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »