Luonto parantaa pitkäaikaistyöttömän työllistymisvalmiuksia

24.01.2015 13.14

Pitkäaikainen työttömyys haastaa niin mielenterveyden, fyysisen terveyden kuin sosiaalisen osallistumisen valmiuksia.

Metsähallituksen johtamassa Luonto liikuttamaan -hankkeessa kehitettiin ja testattiin toimintamalleja, joissa onnistuttiin aktívoimaan pitkäaikaistyöttömiä luontoliikunnan avulla.



Metsähallitus ja Lieksan työllisyyden kuntakokeilu kytkivät luontotapaamiset osaksi kunnan työllisyysvalmennustoimintaa. Kysynnän vuoksi pilottiryhmän lisäksi kunnassa toimii jo kaksi uutta Luonto liikuttamaan -ryhmää.

– Kunnalle aktivoituminen tarkoittaa merkittäviä säästöjä. Työttömälle mielialan koheneminen, sosiaalinen osallisuus ja terveyden ylläpito tarkoittavat parempia työllistymisvalmiuksia ja elämänlaatua, projektipäällikkö Kati VähäsarjaMetsähallituksen luontopalveluista toteaa.

Lieksan työllisyyden kuntakokeilun projektipäällikkö Marjo Vallius-Hyttinen on tyytyväinen yhteistyöhön.

– Hankkeessa perustettu seitsemän pitkäaikaistyöttömän ryhmä on kokoontunut säännöllisesti vuoden ajan. Pelkästään tämän ryhmän aktiivisuus on tarkoittanut Lieksan kaupungille 50 400 euron säästöjä. Kun saimme asiakkaan pois kotoa, jäi pois myös kunnan osuus Kelan työmarkkinatukimaksusta eli 350 euroa kuussa henkilöä kohden, Vallius-Hyttinen huomauttaa.

60 kiloa ylipainoa jäi metsään

Työssäkäyville työkyvyn ylläpito ja työssä jaksaminen ovat haasteita etenkin ylipainon aiheuttaessa terveysongelmia. Moni ei-liikunnalliseksi itsensä kokeva sinnittelee vaivojensa kanssa ja kiertää kunto- ja liikuntasalit kaukaa.

Luonto liikuttamaan -hankkeessa kehitettiin menestyksekkääksi osoittautunut työikäisten miesten ”Metsästä motivaatiota painonhallintaan” -konsepti. Miehille suunnatun painonhallintaryhmän toteutuksesta vastasi Hyvinvointi- ja kuntoutuskeskus Kunnonpaikka Siilinjärvellä laillistettu ravitsemusterapeutti Tanja Tilles-Tirkkosen ja liikunnanohjaaja Antti Siposen johdolla.

Miehiä on perinteisesti vaikea aktivoida painonhallintaryhmiin, mutta metsäryhmä houkutteli miehiä varasijoillekin jonottamaan. Konseptissa ravitsemus- ja liikuntaohjaus tapahtui luontokohteissa liikunnan ja miesten itse valmistaman terveellisen nuotioruoan merkeissä. Mielikuva terveysvalistajista sai metsäpolulla aivan uudenlaisen sävyn ja motivoi miehiä elintapamuutoksiin – tuloksena yhteensä 60 kg:n painonpudotus!

Luonto liikuttaa myös nuoria, jos siihen tarjotaan tilaisuus

Kolmas tärkeä ryhmä Luonto liikuttamaan -hankkeessa olivat nuoret.

– Se, mikä metsäleirillä tapahtui nyt kahdessa päivässä, ei olisi tapahtunut varmasti luokkahuoneessa, toteaa erityisopettaja Mikko Kainulainen Savon ammatti- ja aikuisopistosta. Kahden päivän metsäleiri toi luontevasti yhteen ryhmän maahanmuuttajaopiskelijoita ja erityistä tukea vaativan nuorten ryhmän. Hankkeen osatoteuttajana toiminut Savon ammatti- ja aikuisopisto, nuorisokeskus Metsäkartano ja Metsähallitus kehittivät yhteistyössä opettajien valmiuksia ehkäistä nuorten syrjäytymistä kytkemällä luonto osaksi opetus- ja ohjaustoimintaa. Luontoa opetuksessa hyödyntävä opettaja voi luontokokemusten myötä tarjota nuorelle tärkeitä eväitä arjen haasteista selviämiseen.

Ohjatuille luontoliikuntapalveluille ja -kuntoutukselle on kova kysyntä

Uusille luontolähtöisille terveys- ja hyvinvointipalveluille on paljon tarvetta.

– Tyypillinen kohderyhmiltämme saatu palaute on ollut: `lisää tällaista!´ Kehittämillemme toimintamalleille on varmasti tilausta muuallakin, Kati Vähäsarja toteaa.

Sopiva luontokohde karttoineen on helppo löytää Luontoon.fi ja Retkikartta.fi -palveluista. 

– Kansallispuistoissa reittiopasteet ovat kunnossa ja polttopuita nuotiopaikoilla, joten ryhmien kanssa uskaltaa kyllä lähteä luontoon ilman vankkaa eräilytaustaakin, Vähäsarja kannustaa.

Luonto liikuttaa -hankkeen päärahoittajana toimivat Euroopan sosiaalirahasto, sekä Pohjois-Savon ja Etelä-Karjalan ELY-keskukset.

Tuloksista kerrottiin Luonto liikuttamaan -hankkeen päätösseminaarissa 22.1.2015

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »