Hallinto-oikeus vahvisti Metsähallituksen näkemykset liito-oravan suojelun ja metsänkäytön yhdistämisestä

18.12.2014 14.15

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Metsähallituksen valituksesta Kainuun Ely-keskuksen tekemät päätökset, jotka koskivat neljää liito-oravan esiintymisalueella olevaa leimikkoa. 

HAO katsoo, että Ely-keskus on tulkinnut säädöksiä ja ohjeita virheellisesti erityisesti siltä osin, miten laajaa suojelua luonnonsuojelulain lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämisen ja heikentämisen kielto tarkoittaa. HAO muistuttaa, että esimerkiksi liito-oravan koko populaation elinpiirin ja lisääntymismahdollisuuksien turvaamista ei voida toteuttaa luonnonsuojelulain 49 §:ssä säädetyn hävittämis- ja heikentämiskiellon kautta. Edelleen HAO katsoo, että päätöksenteko on hoidettava mahdollisimman yhdenmukaisesti metsänomistajien tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus huomauttaa Ely-keskusta lisäksi menettelytapavirheestä, koska Metsähallitukselle ei oltu ilmoitettu maastotarkastuksista.

Kaikki neljä kohdetta on palautettu uudelleen käsittelyyn.

"Metsähallitus on tyytyväinen hallinto-oikeuden päätöksiin. Olemme suunnittelussamme noudattaneet ministeriöiden laatimaa liito-oravametsien käsittelyohjetta sekä metsätalouden ympäristöopasta. Olemme hyväksyneet sen, että varovaisuusperiaatteen mukaisesti ministeriön ohjetta voidaan soveltaa valtion metsissä hieman laajemmin", sanoo aluejohtaja Arto Tolonen. "Valitimme Elyn rajauspäätöksistä, koska ne olivat laajuudessaan moninkertaiset ohjeeseen verrattuna. Teemme mielellämme yhteistyötä liiturikohteiden suunnittelussa silloin kun suunnittelun perustana on voimassa olevat ohjeet."

Lisätietoja:
Aluejohtaja Arto Tolonen 0400 192 931
Ympäristölakimies Johanna Korpi 050 328 5452

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »