Joulukuusen voi ostaa Pohjois-Suomessa matkapuhelimella

16.12.2014 7.56

Metsähallitukselta voi ostaa entisten Lapin ja Oulun läänien alueilla lupia joulukuusen hakemiseen valtion talousmetsistä matkapuhelimella. Joulukuusen hakulupa maksaa 4,97 euroa (sis. ALV 24%) + matkapuhelinmaksu (1-4 c) ja se veloitetaan suoraan matkapuhelinlaskussa.

joulupukki20santatelevision.jpg 

Luvan voimassaolo alkaa heti tekstiviestin saavuttua ja se on voimassa yhden vuorokauden. Lupaa ei voi ostaa ennakkoon.

Kännykkäluvan ajankohtaa ei voi myöskään muuttaa eikä sitä voi perua.

Lupa oikeuttaa hakemaan joulukuusen Metsähallituksen talousmetsistä tien varresta. Matkapuhelinlupa on käytössä vain Pohjois-Suomessa entisten Lapin ja Oulun läänien alueilla.

Luvan ostajan velvollisuus on varmistaa, että alue on varmasti Metsähallituksen hallinnassa ja että se on talouskäytössä olevaa metsää. Joulukuusien kaataminen suojelu- tai retkeilykäyttöön varatuilta alueilta on kielletty.

Pohjois-Pohjanmaan osalta  lupa-alueet löytyvät metsätiimikohtaisista joulukuusikartoista:

Muualla Pohjois-Suomessa  valtion talousmetsien sijainti selviää Metsähallituksen julkaisemista Metsäkartoista. Lisäksi apuna voi käyttää  Metsähallituksen retkikarttapalvelua, joka on internetissä osoitteessa www.retkikartta.fi. Retkikarttapalvelussa karttatasoiksi valitaan metsästys ja kalastus ja sieltä metsästyskohteet. Lisäksi on syytä tarkistaa, ettei valittu alue ole suojelualuetta. Suojelualueiden sijainnin saa selville valitsemalla karttatasoksi suojelu- ja retkeilyalueet.

Matkapuhelinluvan tilausohjeet:

Soita numeroon 0606 056 1145.
Odota 10–15 sekuntia kunnes kuulet lopputiedotteen ”kiitoksia soitostasi” ja sulje puhelimesi. 
Odota hetki, niin saat luvan tekstiviestinä puhelimeesi. Luvan voimassaolo (1 vuorokausi) alkaa heti tekstiviestin saavuttua. 
Säilytä viesti luvan voimassaolon ajan. Olet velvollinen esittämään luvan puhelimeltasi pyydettäessä. 
Lupa veloitetaan matkapuhelinlaskullasi.

Lupaehdot

Varmista etukäteen että kuusen hakupaikka sijaitsee Metsähallituksen hallinnassa olevassa talousmetsässä. 
Parhaiten valtion talousmetsien sijainti selviää Metsähallituksen julkaisemista Metsäkartoista. Apuna voi käyttää myös Metsähallituksen retkikarttapalvelua, joka on internetissä osoitteessa www.retkikartta.fi. Retkikarttapalvelussa karttatasoiksi valitaan metsästys ja kalastus ja sieltä metsästyskohteet. Lisäksi on syytä tarkistaa, ettei valittu alue ole suojelualuetta. Suojelualueiden sijainnin saa selville valitsemalla karttatasoksi suojelu- ja retkeilyalueet. Epäselvissä tilanteissa ota yhteyttä Metsähallituksen asiakaspalvelupisteeseen tai toimistoon. 

Puu saa olla enintään 3 metriä pitkä ja sen tulee sijaita tien välittömässä läheisyydessä. 
Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa lupa koskee mäntyjä. 

Lupia myös perinteisellä tavalla

Joulukuusen hakulupia myydään myös perinteisellä tavalla Metsähallituksen asiakaspalvelupisteissä. 
Lupa maksaa viisi euroa. Tarkista aukioloajat www.luontoon.fiwww.metsa.fi.

Metsähallituksen asiakaspalvelupisteet: 
Suomussalmi (toimisto) 
Syväyksenkatu 22, Suomussalmi

Luontokeskus Petola
Lentiirantie 342 D, Kuhmo
Puhelin: 0205 64 6380

Tiedekeskus Pilke
Ounasjoentie 6, Rovaniemi

Ivalon palvelupiste, Ivalontie 10, Ivalo 
Puhelin: 0205 64 7701 ja 0205 64 7702.

Luontokeskus Kellokas, Tunturintie 54, Äkäslompolo 
Puhelin: 0205 64 7039

Palvelupiste Karhuntassu, Torangintaival 2, Kuusamo
Puhelin: 020564 6804

Palvelupiste Kiehinen, Kelotie 1 / Siula-talo, Saariselkä 
Puhelin: 0205 64 7200

Kilpisjärven luontotalo, Käsivarrentie 14145, Kilpisjärvi 
Puhelin: 0205 64 7990

Koilliskairan luontokeskus, Tankavaarantie 11 B, Tankavaara 
Puhelin: 0205 64 7251

Pallastunturin luontokeskus, Pallastunturi 
Puhelin: 0205 64 7930

Pyhätunturin luontokeskus, Kerontie 22, Pyhätunturi 
Puhelin: 0205 64 7302

Savukosken opastuskeskus, Samperintie 32, Savukoski 
Puhelin: 0205 64 7556

Ylä-Lapin luontokeskus Siida, Inarintie 46, Inari 
Puhelin: 0205 64 7740

Skierri, Tunturi-Lapin luontokeskus, Peuratie 15, Enontekiö 
Puhelin: 0205 64 7950

Syötteen luontokeskus, Erätie 1, Syöte
Puhelin: 020564 6550

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »