Kuljetusliike O Malinen Oy Kuhmosta on vuoden QTeam -yritys 2014

25.11.2014 8.50

vuoden_2014_qteam_-yritys.jpg

Kuljetusliike O Malinen Oy on saanut alkunsa jo 60-luvulla, kun Veikko Malinen perusti yrityksen. Olavi Malinen on ollut mukana yritystoiminnassa jo pienestä pojasta alkaen. 90-luvun alussa Veikko jäi eläkkeelle ja yritys siirtyi kokonaan Olavin omistukseen.

kuva: Olavi Malinen (kesk.) vastaanottamassa vuoden QTeam-yritys tunnustusta. Sen luovuttivat Matti Kilpeläinen (oik.) ja Pasi Korhonen QTeam:sta

Yritys on kasvanut maltillisesti ja tänä päivänä on useita asiakkuuksia, joiden raakapuulogistiikkaa palvellaan seitsemän ajoneuvoyhdistelmän ja 21 henkilön voimin.

Ammattitaitoinen henkilöstö ja pitkäaikaiset asiakassuhteet

”Yrityksen kasvun ja menestymisen on mahdollistanut ammattitaitoinen henkilöstö. Johtamisessa olen aina painottanut laadukkaan työn jälkeä sekä hyvän asiakaspalvelun merkitystä. Olemmekin onnistuneet luomaan kestäviä asiakassuhteita, joista Stora Enso on ollut mukana jo yrityksen perustamisesta lähtien”, kertoi Olavi Malinen.  

”Verkottumalla voimme tarjota asiakkaille palvelua joustavasti laajoilta alueilta. Näin pystymme toimimaan suunnitelmallisesti ja mahdollisimman tehokkaasti. Yrityksemme on ollut mukana QTeam -verkostossa 20 vuotta eli sen perustamisesta alkaen. Näin jo silloin verkottumisen mahdollisuutena kehittää toimintaamme pitkäjänteisesti”, jatkoi Malinen.

Tunnustuksen myöntäminen QTeam -seminaarissa

Kuljetus- ja koneyritysten valtakunnallinen yritysverkosto QTeam kokoontui lauantaina 22.11.2014 Vuokattiin, Holiday Club Katinkultaan. QTeam -yritysverkostoon kuuluu 150 yritystä, joissa on koneita ja ajoneuvoja yli 400. Seminaarin teemana oli tänä vuonna logistiikkaketjun kilpailukyvyn parantaminen.

Seminaarissa juhlistettiin myös KH FIN –yhtiöiden 20–vuotista taivalta.

Vuoden QTeam -yrityksen valintakriteerit ovat mm:

Yritys/yrittäjä on ollut omassa toiminnassaan esimerkillinen.

Yrittäjällä/yrityksellä on aktiivisesti ylläpidetty laatu- ja ympäristöjärjestelmä, jolla yritystä johdetaan ja kehitetään asiakasvaatimusten mukaisesti.

Yritys seuraa ympäristöön ja energiatehokkuuteen vaikuttavia asioita.

Yrittäjällä/yrityksellä on tyytyväinen asiakaskunta asiakastyytyväisyysmittauksella mitattuna.

Yrittäjällä/yrityksellä on siistiin ja asianmukaiseen työasuun pukeutunut henkilöstö. 

Yrittäjän/yrityksen ajoneuvot ja kalusto ovat aina siistissä kunnossa.

Yrityksen ajoneuvot on merkitty QTeam -tarroilla, jotka toimivat laadukkaan yrityksen tunnuksena.

Yrityksellä on hyvin ylläpidetyt internet -kotisivut.

Yrittäjä/yritys on aktiivisesti ollut myötävaikuttamassa QTeam:n toimintojen kehittymiseen.

Yritys on luotettava kumppani ja liittynyt tilaajavastuu.fi -palveluun.

www.qteam.fi

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »