Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita vietiin 11,2 miljardin euron arvosta vuonna 2013

24.11.2014 11.40

tuontipuuta.jpg

Puun tuonti kasvoi edellisvuodesta 12 prosentilla 11,4 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2013. Myös metsäteollisuustuotteiden viennin arvo, 11,2 miljardia euroa, nousi reaalisesti 2 prosenttia.

Metsäteollisuustuotteet muodostivat viidesosan Suomen tavaraviennin arvosta, ja niitä meni eniten Saksaan ja Britanniaan.

Koko tiedote tilastotaulukoineen (pdf)

Puu

Suomeen tuotiin 11,4 miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä puuta vuonna 2013, ja määrä kasvoi 12 prosentilla edellisvuodesta. Puun tuonnin taso puolittui vuonna 2009, eivätkä määrät ole sen jälkeen nousseet aiempien vuosien lukemiin. Viiden viimeisen vuoden jaksolla tuontimäärä oli kuitenkin toiseksi suurin.

Vuonna 2013 ulkomainen puu muodosti 17 prosenttia Suomen metsäteollisuuden puun hankinnasta. Suurimmillaan ulkomaisen puun osuus ylsi miltei 30 prosenttiin vuonna 2005.

Ulkomaisesta puusta 73 prosenttia oli peräisin Venäjältä. Viron osuus oli 13 prosenttia ja Latvian 11 prosenttia, ja Viro ohitti Latvian ulkomaisen puun lähteenä. Venäjän osuus tuodusta puusta kasvoi edellivuodesta. Vuosina 2007–2012 Venäjän osuus vaihteli noin60–70 prosentin välillä, mutta sitä ennen osuus oli yleensä suurempi kuin 80 prosenttia.

Vuoden 2013 tuonnista 5,0 miljoonaa kuutiometriä oli koivukuitupuuta. Seuraavaksi eniten tuli haketta, 3,1 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun ja hakkeen yhteenlaskettu osuus puun tuonnista ylsi 90 prosenttiin. Tukin osuus jäi vain 5 prosenttiin.

Suomesta vietiin ulkomaille 1,5 miljoonaa kuutiometriä puuta vuonna 2013. Määrä kasvoi 14 prosenttia vuoden takaisesta. Valtaosa viedystä puusta päätyi Ruotsiin (1,2 milj. m³). Vientiin menneestä puusta puolet oli joko mäntytukkia tai tukin mitat täyttämätöntä pyöreää mäntyraakapuuta.

¹Metsäteollisuuden puun hankinta = kotimaisen markkinapuun hakkuut – puun vienti + puun tuonti

Metsäteollisuustuotteet

Vuonna 2013 Suomesta vietiin metsäteollisuustuotteita 11,25 miljardin euron arvosta. Arvo kasvoi reaalisesti kahdella prosentilla edellisvuodesta mutta oli 16 prosenttia edeltäneen kymmenen vuoden keskiarvoa pienempi (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100). Metsäteollisuustuotteet muodostivat 20 prosenttia Suomen tavaraviennin arvosta.

Metsäteollisuustuotteiden tärkein vientimaa oli Saksa 16 prosentin osuudellaan. Seuraavina tulivat Britannia (9 %), Venäjä (6 %) ja Yhdysvallat (5 %). Järjestys oli sama kuin vuotta aiemmin, mutta Saksan ja Britannian osuus oli laskenut hieman ja Yhdysvaltojen noussut.

Metsäteollisuustuotteiden viennin arvosta neljä viidesosaa tulee massa- ja paperiteollisuuden tuotteista, joita vietiin vuonna 2013 yhteensä8,87 miljardin euron arvosta. Tärkein yksittäinen tavararyhmä on paperi, jota vietiin 4,72 miljardin arvosta. Paperin viennin arvo putosi reaalisesti 7 prosenttia edellisvuodesta ja 27 prosenttia edeltäneen kymmenen vuoden keskiarvosta. Kartonkia vietiin 2,14 ja massaa1,58 miljardin euron arvosta. Molempien viennin arvo kasvoi sekä edellisvuodesta (+7% ja +13%) että edeltävän kymmenen vuoden keskiarvosta (+6 % ja +24%).

Puutuoteteollisuuden tuotteista sahatavaraa vietiin 1,43 ja vaneria 0,48 miljardin euron arvosta. Sahatavaraviennin arvo kasvoi reaalisesti13 prosenttia edellisvuodesta mutta väheni 7 prosenttia edeltäneen kymmenen vuoden keskiarvosta. Vanerilla vastaavat luvut olivat +6 ja–24 prosenttia.

Vuonna 2013 metsäteollisuustuotteita tuotiin Suomeen 1,41 miljardin euron arvosta. Tuonnin reaaliarvo oli vähentynyt 8 prosenttia edellisvuodesta ja 13 prosenttia edeltäneen kymmenen vuoden keskiarvosta. Sekä massaa että paperi- ja kartonkijalosteita tuotiin kumpaakin 0,22 miljardin euron arvosta.

METLA Metsätilastotiedote 48/2014

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »