Pakettiautojen tonniluokka sähköistyy - PSA Yhtymä asetti kehityksen suuntaviitat

11.11.2020 15.55

e-experte-Expert_-9.jpg

Ammattilehden koeajossa: Peugeot e-Expert XL 75 kW(h)

Liki puolet Suomessa uutena myytävistä pakettiautoista sijoittuu kantavuuden perusteella ns. tonniluokkaan. PSA Yhtymä tuo ensimmäisenä tähän luokkaan tarjolle yli 300 km toimintamatkaan yltävät täyssähkövaihtoehdot: Citroen e-Jumpyn ja Peugeot e-Expertin sekä Opelin & Vauhallin puolelle e-Vivaron. PSA Yhtymän merkittävä tavara-autoasiakas Toyota on myös esitellyt täyssähköisen Proace Electricin, jota saamme vielä odotella Suomen markkinoille.  

Suuret autovalmistajat ulottavat sähköistymisen entistä laajemmin myös tavara-autopuolelle. PSA Yhtymän mallistossa ovat jo tarjolla suurikokoiset täyssähköpakettiautot, joita ei tosin tuoda tällä haavaa Suomeen. Nyt on vuorossa tonniluokka ja ensi vuodelle on luvassa pienempää rahtiautoa.

Kovin juttu on kuitenkin se että nyt katukuvaan saatavien uutuuksien toimtamatkat ovat sadan kilometrin asemesta reilusta kahdesta sadasta jopa yli kolmeen sataan kilometriin. Saimmeko huomionne?

e-experte-Expert_-12.jpg

Rahtiosastolla on saman verran tilaa kuin dieselmalleissa. Akut on piilossa lattian alla. 

Tutuissa kehyksissä

Toisistaan lähinnä keulan muotoilun ja valmistajan tunnuksien osalta eroavat sisarmallit jakavat yhteisen tekniikan ja koripituusvaihtoehot. Myös varustevaihtoehdot ovat pitkälti samat, joskin perusvarusteluissa on valmistajakohtaista vaihtelua. Ulkoisesti PSA Yhtymän sähköautot tekevät pesäeroa dieselmalleihin oikeastaan vain vasemman etulokasuojan latausluukun sekä mallinimen eteen tuodun e-kirjaimen osalta. Kustannussyistä sähköautoihin on jätetty polttoaineluukku vasempaan kylkeen. 
Autovalmistajat ovat ottaneen opikseen takavuosien muotoilu-ylilyönneistä. Tosin tavara-autoluokassa kilpailu on sen verran veristä ettei erikoisuuden tavoitteluun ole oikein totuttu, mikä voi olla monien mielestä jopa positiivinen kehityssuunta. 

e-experte-Expert_-10.jpg

Peugeotin sähköauto-ilottelu rajautuu auton ulkopuolella sinisävyiseen leijona-logoon ja mallitunnuksen e-kirjaimiin.

Eri valmistajien mallistojen välisiä eroavaisuuksia on nyt osattava hakea marginaalin puolelta. Pieni ero mallien välillä löytyy esimerkiksi takuuehtoehtojen puolelta. Suomessa Citroen ja Peugeot myöntävät autoilleen viiden vuoden takuun ilman kilometrirajoitusta. Myös Opelin takuu on viisi vuotta, mutta kattaa ajokilometrit vain 100 000 km asti. Takuuseen tarjotaan joustoa lisähintaisella Opel FlexCare -palvelusopimuksella. Kun huolto-ohjelmatkin ovat pitkälti yhtä maata on auton hankinnasta tullut entistä enemmän brändi-asia, mikä näkyy myös valmistajien markkinoinnissa. Kenen joukoissa sinä seisot?

e-experte-Expert_-14.jpg

Otimme tyypit Peugeotista, mallin Suomen lanseerauksen yhteydessä. Katsotaan millaisista aineksista tonniluokan täyssähköauto on rakennettu.

Runsaasti vaihtoehtoja

Peugeot e-Expertiä tarjotaan kahdella eri akkukapasiteetilla: 50 kWh tai 75 kWh. Vakioakulla pisimmäksi toimintamatkaksi luvataan täydellä akulla 230 kilometriä ja suuremmalla akulla peräti 330 km. Akut on sovitettu auton alustaan, joten ne pudottavat painopisteen alemmaksi, eivätkä syö kallisarvoisia senttimetrejä rahtiosastolta. Ajossa painopisteen vaikutuksen huomaa kohentuneena ajovakautena.

e-Expert_alusta.jpg

Ajoakut on sovitettu tilansäästön ja hyvän painojakauman tavoittamiseksi alustaan. 

PEUGEOT e-Expert on varustettu 11 kW :n kolmivaiheisella autolaturilla. Latausvaihtoehtoja on useita: Kotilataus sukopistokkeesta, lataustolppa, WallBox seinälaturi sekä tietenkin julkiset latauspisteet. Edistyksellisen akuston lämmöntasaus- ja pikalatausjärjestelmän ansiosta auto hyväksyy jopa 100 kW:n latauspisteiden käytön.

e-experte-Expert_-19.jpg

Valitusta lataustavasta ja akun kapasiteetistä riippuen pisimmät latausajat asettuvat reilun 30 minuutin ja liki kahden vuorokauden välimaastoon. Citroen ja Peugeot jälleenmyyjien kautta noin 1600 euron hintaan tarjottavan 11 kW WallBoxin voimin pisimmät latausajat asettuvat 5 - 7,5 tunnin haarukkaan.

panu_lahtinen_auto-bon.jpg

Peugeotia maahantuovan Auto-Bon Oy:n yritysmyyntipäällikkö Panu Lahtinen päällikkö sanoo täyssähkömallien ennakkomyynnin lähteneen hyvin vauhtiin. - Olemme jo ohittaneet viime vuoden koko segmentin myynnin. Toimitukset rullaavat hyvin ja ensimmäiset asiakasautot lähtevät tällä viikolla tuottavaan työhön. Uusia tilauksia tulee hyvin sisään ja nyt tehtävien uusien kauppojen toimitukset saadaan aktiivisiksi jo vuoden vaihteeseen.

e-experte-Expert_-8.jpg 

Dieselmallien tavoin täyssähkömallista on tarjolla kolme korin pituusvaihtoehtoa: 4,60m, 4,95m ja 5,30m. Lyhyimmässä versiossa eli XS-mallissa tavaratilan tilavuus on 4,6 m³. Pisimmässä XL-mallissa tavaratilan tilavuus on 6,1 m³. Tila on kasvatettavissa 6,6 m³:n kokoiseksi ja tavaratilan lattiapituus jopa 4 metriin, vakiovarustukseen kuuluvan väliseinän lastausluukun ja ModuWork istuinjärjestelmän ansiosta. Kantavuutta on vakiomallissa 1 000 kg ja isoimmassa mallissa lähes 1 250 kg. Sekä XS- että M -koripituuksiin on tarjolla lisähinnasta korotettu kantavuus, mikä nostaa mallien parhaat kantavuudet yli 1200 kilogrammaan.

PSA Yhtymän tonniluokan täyssähkömallit on tehty myös peräkärryn vetoon. Suurin vetopaino on tasan 1000 kg.

e-experte-Expert_-16.jpg

Täyssähköpakettiauton kanssa pääsee nopeasti sinuiksi. Ohjaamossa suurin ero on mittaritaulun informaatiossa. 

Kolme ajotilaa

Peugeotin ohjaamovarustelu on varsin kattava ja pitää sisällään pitkälti kaiken nykyautoissa pakollisen. 7-tuuman kosketusnäyttö, peruutuskamera ja ksenon ajovalot sekä HUD-heijastusnäyttö on valittu autoon kattavalta lisävarustelistalta. 

Kuljettajanäkymältään täyssähköauto on pitkälti sama dieselin kanssa. Hallintalaitteista mittaristo, vaihdevalitsin ja käsijarrun vipu ovat erilaisia. Viimeksi mainittu on nyt sähkötoiminen. 

e-experte-Expert_-21.jpg

Ranskalaisille autoille ominainen omaleimaisuus ilmentyy vaihdevalitsimen toteutuksessa. 

Kuljettajalla on valittavanaan kolme ajotilaa eri käyttötarpeisiin. Pisin toimintamatka saavutetaan Eco ajotilassa, joka rajoittaa moottorin tehon 60 kW ja vääntömomentin 180 Nm. Samalla lämmityksen ja ilmastoinnin tehoa lasketaan alemmaksi. Normal ajotila, joka kytkeytyy aina kun auto käynnistetään tarjoaa huipputehoa 80 kW ja Vääntömomenttia 210 Nm. Tehokkain eli Power ajotila ottaa moottorista irti kaiken tehon 100 kW ja 260 Nm.

Power ajotila sopii erityisesti raskaille kuormille ja peräkärryn vetoon. Lisäksi autossa on erityinen ja omasta kytkimestä valittava B-ajotila, mikä tehostaa virran takaisinkeruujärjestelmän toimintaa,  Auto-Bonin tuotepäällikkö Tomi Kari opastaa. 

Ajossa B-ajotila toimii vähän kuorma-auton pakokaasujarrun tavoin, mikä säästää käyttöjarruja ja tuo mukavuutta ajotapahtumaan.

e-experte-Expert_-11.jpg

Moottoritila on monen nykyauton tapaan melkoinen sekamelska. Suurimman osan tilasta täyttävät lataus- ja virranhallintalaitteet. Teholtaan 100 kW/260 Nm sähkömoottori on katseilta piilossa.

Rahtimalli on ajotuntumaltaan rauhallinen ja ennakoitava. Teho irrotetaan moottorilta pehmeästi, mikä on tavarankuljetukseen tarkoitetussa autossa pelkästään positiivinen asia. Ajotilaa voi vaihtaa ns. Lennossa. Ajotilan vaihto tehokkaampaan suuntaan tuntuu tasakaasulla ajettaessa mukavana potkuna.
Jarrutuntuma on asiallinen, mutta sähköinen ohjaustehostin on säädetty pykälää liian kevyeksi ja näin ohjausvaste jää dieselmallien tapaan hieman ohueksi.   
Kuormatilan puolella ovien ja luukkujen sekä kuormatilan mitat ovat kantavuuden tavoin samat kuin polttomoottorivarianteissa. 

Kustannusneutraali?

Maahantuojan mukaan täyssähköpakettiauto voi olla elinkaarikustannuksiltaan dieselin tasolla tai jopa sitä edullisempi, kun kokonaiskustannuksia tarkastellaan 3 vuoden ja 72 000 km ajosuoritteella. Arvion perustana on sähkön hintaetu käyttövoimakustannusten osalta.

e-experte-Expert_-7.jpg

Peugeot e-Expert malliston verolliset hinnat alkavat 50 kW akustolla varustetun ja XS koripituus-mallin noin 43 300 eurosta ja päättyvät nyt koeajetun Peugeot XL 75 kW mallin noin 49 400 euroon. Hintaerot Citroenin mallistoon on muutaman sadan euron luokassa. Opelilla hintapyynnit alkavat noin 44 500 eurosta.

Uuden ja ajonaikaisilta päästöiltään vähäpäästöisen tekniikan hintalisä on dieseliin verrattuna ja mallista riippuen noin 12 000 - 16 000 euron luokkaa. 

Maahantuojan mukaan kysyntä on kohdistunut Suomessa suuremman kapasiteetin omaavilla akuilla tarjottaviin mallivaihtoehtoihin, mikä on ilmastollisista ja pitkistä välimatkoista johtuen varsin ymmärrettävää. 

Pikaisen tutustumisen perusteella nykyaikainen täyssähköauto on käyttäjäystävällinen ja vaivaton. 

28.11.2020 13.30Teemu Tiitinen - harvennusekspertti Hammaslahdelta
27.11.2020 23.20KATSO TÄSTÄ 27.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
27.11.2020 9.45Renault Trucksilla huipputarjous Master pakettiautoista
27.11.2020 9.03Puun kuiva-aineiden kulutus ylti vuonna 2019 lähes 40 miljoonaan tonniin
26.11.2020 16.55HCT-tutkimusten uusimpia tuloksia
26.11.2020 14.05Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n vuoden 2020 jälkimarkkinabarometri - Haasteiden vuosi
26.11.2020 10.11Helsingin Vene 21 Båt -messut ajautui karille - näyttely jatkuu verkossa
26.11.2020 8.18Mustang Mach 1 Suomeen
25.11.2020 11.15"Simply the Best": MAN TGX - Vuoden kuorma-auto 2021
25.11.2020 9.15Pukkilan eritasoliittymä ja uusi Tuulissuontie avataan liikenteelle Turussa 26.11.
25.11.2020 9.00DAF tuo tuo uusia varustelupaketteja CF ja XF -sarjan autoihin
24.11.2020 16.20Suvanto Trucksin DAF-myyntiin Vesa Nurmi
24.11.2020 11.47Uuden Volkswagen Caddyn myynti vauhtiin
24.11.2020 9.40Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 13.000 tykkääjää ja yli 14.000 seuraajaa - määrä kasvaa huimaa tahtia!
24.11.2020 8.30Klaukkalan kehätie avataan liikenteelle 26.11.2020
23.11.2020 16.55Nimitykset: Arto Matinlassi on uusi Renault Trucks kuorma- ja pakettiautomyyjä Volvo Truck Center Tampereella
23.11.2020 14.10Ensimmäinen puukuorma matkalla Stora Enson Oulun kartonkitehtaalle
23.11.2020 12.54Levypyörä nousi työturvallisuudessa Nokian Renkaiden mallioppilaaksi
23.11.2020 12.00Valutec toimittaa neljä OTC-kanavakuivaamoa Saksaan
23.11.2020 11.00Suomen Autokierrätys Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Juha Kenraali
22.11.2020 16.51Naaran Kuljetushuolto Oy: Puutavaranosturihuoltojen ammattilainen
22.11.2020 11.34Uittokalusto Oy tarjoaa laatutuotteet urakointiin
21.11.2020 17.31AMMATTILEHTI KOEAJAA: Ford Transit 350 L2 Trend 2.0 TDCI EcoBoost 130 hv A6 - Rahalle vastinetta
21.11.2020 12.11Puunkorjuu Juha Holm Oy: Mielenkiinnolla uusia teloja kokeilemaan
20.11.2020 22.00KATSO TÄSTÄ 20.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
20.11.2020 14.33Stora Ensolta tunnustuksia yhteistyökumppaneille - Turvallisuutta luodaan yhdessä
20.11.2020 11.40Uusi kemikaali maastopalojen sammutukseen
20.11.2020 9.25Autoliitto: Tiedätkö mitä eroa on määräaikaishuollolla, vuosihuollolla ja kausihuollolla?
20.11.2020 9.12Uuden Ford Kuga täyshybridin tuotanto käynnistyy - ensimmäiset autot Suomessa heti alkuvuodesta
20.11.2020 8.35Nimitykset: Panu Pettinen Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson uudeksi johtajaksi
19.11.2020 13.11Mercedes-Maybach S-sarja jatkaa kohta satavuotista perinnettä
19.11.2020 11.11Yaran investointi vähentää merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä Uudenkaupungin tehtaalla
18.11.2020 14.33Koneosapalvelu Vilppulan korjaamosta Hiab-huoltopiste
18.11.2020 10.15Nokian E-Truck -rengasvalikoima täydentyi jakeluautoluokan uutuuksilla
18.11.2020 10.00KOME sopimushuolto Seinäjoelle: E-P Truck Service Oy
18.11.2020 9.14RAM Trucks palkittiin toistamiseen Best Truck Brand -arvonimellä
17.11.2020 17.55Vuoden 2020 Ammattina Sankari palkinnon sai tänä vuonna Anita Paasikontu
17.11.2020 17.00Nimitykset: Miika Soininen Ponsse Oyj:n johtoryhmään
17.11.2020 10.40Lannoitteiden hinnat laskussa
17.11.2020 9.44Uusi Hyundai Tucson sai lisää tehoa ja huippuluokan varustelun
16.11.2020 20.01Bioenergiasta eväitä Suomen kestävään kasvuun
16.11.2020 15.55Renault Trucks D WIDE 320 voitti Sustainable Truck of the Year -2021 palkinnon Italiassa
16.11.2020 11.57Kuorma- ja linja-autonkuljettajien perustason ammattipätevyyden voi jatkossa suorittaa myös pelkällä kokeella
16.11.2020 8.45Maataloustuotteiden tuottajahinnat laskussa
16.11.2020 8.22Stora Enson turvallisuusviikko keskittyy puunhankinnassa liikenneturvallisuuteen
15.11.2020 17.11Uusia Eschlböck Biber -hakkureita toimitettu Suomeen ja Baltiaan
14.11.2020 14.21Tamtron One Timber - uuden sukupolven puutavaranosturivaaka
13.11.2020 22.41KATSO TÄSTÄ 13.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
13.11.2020 19.23Muoviset teipit ovat myrkkyä Metsäteollisuudelle.
13.11.2020 10.40Uusimmat metsävaratiedot maakunnittain
13.11.2020 8.11Ford esittelee uuden E‑Transitin - maailman myydyimmän pakettiauton täyssähköisen version
12.11.2020 9.45Prätkämessut ensi vuonna verkossa
12.11.2020 9.08Renault esittelee uuden sukupolven Kangoon ja sen rinnalle edullisemmaksi vaihtoehdoksi Expressin
11.11.2020 16.00PONSSE Palonsammutuslaitteisto kuormatraktoriin
11.11.2020 15.55Pakettiautojen tonniluokka sähköistyy - PSA Yhtymä asetti kehityksen suuntaviitat
11.11.2020 13.30Kuljetusliike L. Kulmala Oy: Alumiinivanteet vakuuttaneet vuosikymmenten käytössä
11.11.2020 8.29Laaja toimijakenttä edistämään autoalan huolto- ja korjaamotoiminnan työturvallisuutta
11.11.2020 8.12Täyssähköautoilla vahva edustus Vuoden Auto Suomessa 2021 -finaalissa
10.11.2020 8.36Suomalaiset ahkeria netin käyttäjiä - medioiden seuranta vahvassa kasvussa
10.11.2020Huonokuntoiset iskunvaimentimet vaihtoon!
09.11.2020 9.04Avaa ja lue: Järvi-Suomen kalatalouspalveluiden Uutisrysä-tiedotuslehden tuorein numero
09.11.2020 8.41Volvon ja Renault Trucksin Maastokoeajot Kuopiossa tänään ja huomenna 9.-10.11.
09.11.2020 8.34Naiset työskentelevät miehiä useammin kriittisillä aloilla - metsätyöntekijät korkeimmalla tasolla
09.11.2020 8.10Päivittyneen Toyota Hiluxin ennakkomyynti vauhtiin
08.11.2020 17.15Iveco Trakker F-Kone ritilällä: Järkivaihtoehto järeiden metsäkoneiden kuljetukseen
08.11.2020 10.11Luke on aloittanut metsänkäsittelymenetelmiä vertailevan tutkimuksen Lapissa
07.11.2020 16.00KP-Harvennus tekee harvennushakkuuta Kanta-Hämeen alueella
06.11.2020 21.40KATSO TÄSTÄ 6.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
06.11.2020 10.25Stihl tuo markkinoille kierrosherkän ketjusaha-uutuuden
06.11.2020 9.12Volkswagen tuo markkinoille Golfista 320 hv tehohirviön
05.11.2020 14.47Ensimmäisen Viafin GAS kaasutankkausasema käyttöön 6.11. Tuusulassa
05.11.2020 13.44Toyota Material Handling Europe jatkaa EU-OSHA-kumppanuutta - Turvallisuus ennen kaikkea
05.11.2020 11.44ELY-Keskus: Erilaiset talvet edellyttävät erilaisia tienhoitotoimia
05.11.2020 9.38Volvo Trucksin sähkökuorma-autot ensi vuonna markkinoille
04.11.2020 16.10Italialaismedia myönsi IVECO S-Way NP 460:lle Sustainable Truck of the Year 2021 -palkinnon
04.11.2020 13.00Volvo Truck Center Jyväskylän uudet tilat käyttöön 9.11.
04.11.2020 8.06Helsingin Messukeskus palaamassa normaaliin - Caravan-messut järjestetään tammikuussa
04.11.2020 8.00Geenimuuntelusta ase kasviviruksia vastaan
03.11.2020 15.18Uusiutuvilla polttoaineilla tuotettiin 2019 ensimmäistä kertaa enemmän kaukolämpöä kuin fossiilisilla polttoaineilla
03.11.2020 13.30Nimitykset: Mikko Kovanen Veljekset Hokkanen Oy:lle operaatioesimieheksi
03.11.2020 11.40Renault tuo uutuuksia henkilökuljetusluokkaan
03.11.2020 11.31Uusi Kemppi Master 315 - tavallista parempaa hitsausta
03.11.2020 9.20Nesteen Suomen polttoainekuljetuksista valtaosa kulkee Neste MY uusiutuvalla dieselillä
03.11.2020 9.00Unimogin ensiesittelystä 70 vuotta
03.11.2020 8.33Puoli vuosisataa turvallisuuden puolesta: Volvon onnettomuustutkimustyöryhmä täyttää 50 vuotta
03.11.2020 8.11ANDRITZ toimittaa lauhtumattomien kaasujen polttojärjestelmän Bracellin uudelle sellutehtaalle Brasiliassa
02.11.2020 15.00Vuoden Auto Suomessa 2021 -ehdokkaat julki - arvonimestä kilpailee tällä kertaa 27 mielenkiintoista uutuusmallia
02.11.2020 14.00Uudet Volvon FH16 ja FMX-kuorma-automallit ensimmäistä kertaa koeajettavissa Tampereella, Lahdessa ja Kuopiossa
02.11.2020 12.40Pakettiautokauppa positiivisessa nosteessa - Henkilöautokaupan ahdinko syvenee entisestään
02.11.2020 12.15Volvo Group ja Daimler Truck AG allekirjoittivat sitovan sopimuksen uudesta polttokennojen yhteisyrityksestä
02.11.2020 9.23Satelliittikuvista ajantasaista tietoa metsävaroista ja metsien sitoman hiilen määrästä
01.11.2020 15.00Konehuolto Kivioja Oy on huoltanut Valmet- ja Komatsu-koneita pian 30 vuotta
31.10.2020 11.00Spike mittaa etäisyyksiä ja pinta-aloja matkapuhelimen kuvista
30.10.2020 23.09KATSO TÄSTÄ 30.10. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
30.10.2020 9.55Volvo Group ja Isuzu Motors muodostavat strategisen liittoutuman
30.10.2020 9.41Nimitykset: Taavi Heikkilä Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen
29.10.2020 17.00Metsäkonealan Terävät päivät Oulussa nyt perjantaina ja lauantaina 30.-31.10.
29.10.2020 13.00Metsä Groupin osavuosikatsaus Q3 - tammi?syyskuun vertailukelpoinen liiketulos 274 miljoonaa euroa
29.10.2020 9.10Valmet Automotive käynnistää 400 autonrakentajan kiireellisen rekrytoinnin
29.10.2020 8.30Kehä I Mestarintunnelin molemmat tunneliputket suljetaan torstain ja perjantain väliseksi yöksi

Näytä lisää »